Autoilijat järkyttyivät nähtyään koiran tasapainoilevan auton lavalla – omistajan toiminta sai ihmiset raivon valtaan

Autoilijat eivät voineet uskoa silmiään. Viereisen auton lavalla seisoi tasapainoileva harmaa koira. Lemmikillä näytti olevan hankaluuksia pysyä pystyssä auton liikkuessa eteenpäin.

Autoilijat järkyttyivät näkemästään, sillä koira ei ollut kiinnitetty mihinkään. Pienikin virheliike olisi voinut koitua koiran kohtaloksi.

Autoilija kuvasi tämän hirvittävän tilanteen Utahin osavaltiossa. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Fox News -uutissivusto. Internetissä leviävät kuvat tilanteesta ovat saaneet eläinaktivistit raivon valtaan ympäri maailman.

Kuva: Youtube

Ei ole laitonta

Humane Society -eläinsuojelujärjestön mukaan noin 100 000 koiraa kuolee vuosittain tiputtuaan auton tai muun moottorikäyttöisen ajoneuvon kyydistä. Se on todella huolestuttavaa ajatella, että viattomat eläimet ovat menehtyneet ihmisten välinpitämättömyyden takia. Ei tulisi mieleenkään asettaa koira auton lavalle matkan ajaksi ilman minkäänlaista kiinnitystä.

Kyseisen eläinsuojelujärjestön mukaan Utahin osavaltiossa ei ole erikseen kielletty eläinten kuljettamista auton lavalla. Moni eläinaktivisti on ottanut kantaa kesällä kuvattuun videoon.

Emme valitettavasti tiedä mitään koiran nykyisestä tilanteesta. Toivotaan, että koira selvisi hengissä.

-Tämän pitäisi olla laitonta, kirjoittaa eräs käyttäjä Facebookissa.

-Ota koira auton sisälle, kirjoittaa toinen.

Katso video tästä:

Eläimistä on pidettävä huolta!

Paina Jaa-nappia, jos olet kanssani samaa mieltä!