98-vuotias joutui neljän isokokoisen koiran piirittämäksi – silloin kissa riensi apuun

Yhdysvaltalainen Sophie Thomas, 98, oli ulkona tekemässä puutarhatöitä, kun pihalle juoksi neljä isokokoista koiraa. Iäkäs nainen säikähti kunnolla huomattuaan koirat. Hän pelkäsi pahinta, sillä pitbullit eivät näyttäneet iloisilta.

Sophie tunsi olevansa vaarassa. Hän ei päässyt pakoon, sillä koirat olivat ympäröineet hänet. Yksi koirista yritti työntää iäkkään naisen kumoon. Sophie ei antanut pelolle valtaa, vaan työnsi isokokoisen koiran kauemmaksi.

Toinen koirista lähestyi häntä aggressiivisesti. Sophie ymmärsi tilanteen vakavuuden. Hän ei nimittäin voittaisi kamppailua neljää pitbullia vastaan.

Kuva:  YouTube/MissWooHoo11 – BSL for American Pit Bull Terriers!

Kissa pelasti

Yhtäkkiä Sophien kissa ilmestyi pihalle. Tiger-kissa ymmärsi omistajansa olevan vaarassa. Kissa teki kaikkensa pelastaakseen omistajansa. Sophie huomasi koirien kiinnostuvan kissasta. Tiger-kissa sai houkuteltua koirat peräänsä.

Iäkäs nainen nousi nopeasti pystyyn ja kiirehti kotiinsa. Hetken päästä hän kuuli rapsutusta ulko-oven takaa. Tiger-kissa oli onnistunut harhauttamaan koirat.

Kuva: YouTube/MissWooHoo11 – BSL for American Pit Bull Terriers!

Myöhemmin kävi ilmi, että koirien omistaja oli unohtanut lukita portin. Omistaja pyysi anteeksi iäkkäältä naiselta. Hän kertoi koiriensa näyttävän pelottavilta, vaikka ne todellisuudessa ovat harmittomia. Koiranomistajan vastuulla on varmistaa, että koirat eivät liiku vapaana naapurustossa.  

Katso video:

Miten sinä olisit reagoinut tilanteessa?

Jaetaan tätä tarinaa kaikille ystäville!