86-kiloinen koira lyyhistyi kesken patikoinnin – kuvat pelastusoperaatiosta saivat koko internetin riemuitsemaan

Perheen patikointiretki osoittautui odotettua haastavammaksi urakaksi. 3-vuotias mastiffi nimeltään Floyd oli omistajansa kanssa patikoimassa Utahissa. Patikointiretki alkoi lupaavasti, mutta jossain vaiheessa 86-kiloinen koira väsähti totaalisesti. Koira ei jaksanut enää kävellä takaisin autolle, jonka takia pelastustiimi soitettiin paikalle. Floyd-koira ei ole mikään tavallinen sylikoira, jonka takia koiranomistaja ei saanut yksin kannettua koiraansa autolle.

Mastiffi on suurikokoinen koirarotu, joka tunnetaan erinomaisena seurakoirana. 3-vuotias koira oli viime sunnuntaina omistajansa kanssa Salt Laken piirikunnassa sijaitsevalla Grandeur Peak-reitillä. Floyd-koira oli aivan puhki kolmen tunnin patikointiretken jälkeen. Koira väsähti kesken kaiken, eikä jaksanut enää nousta jaloilleen.

Buzzfeed-sivuston mukaan muutama patikoija ohitti koiran ja sen omistajan, jotka olivat jumittaneet tuntikausia samassa kohdassa. Huolestuneet patikoijat soittivat hätänumeroon päästyään takaisin autolle. Pelastustiimi lähti välittömästi paikan päälle auttaakseen hädässä olevaa kaksikkoa. He tiesivät, että heidän oli toimittava nopeasti ennen auringonlaskua. Pelastustiimin johtaja Todd Taylor kertoo haastattelussa, että koira ja koiranomistaja oli löydettävä vuorelta mahdollisimman nopeasti.

Rescue #45 Grandeur Peak/ Millcreek CanyonCall-out time: 6:30pm Sunday 10/13/2019SLCOSAR got a call for a 190-pound,…

Posted by Salt Lake County Sheriff's Search and Rescue on Sunday, October 13, 2019

Floyd-koira ei jaksanut kävellä ja sen tassut olivat haavoilla. Kyseinen pelastustiimi on ryhmä vapaaehtoisia ihmisiä, jotka tekevät vuoden aikana noin 50 pelastusretkeä. Yleensä he pelastavat ihmisiä, jotka ovat loukanneet itseään patikointiretkellä. Se on todella harvinaista, että he joutuisivat pelastamaan eläimiä. Floyd-koiran pelastaminen oli yllättävän vaikeaa sen suuren koon vuoksi. He pelastivat koiran samalla tavalla, kuin miten he olisivat toimineet ihmisen pelastustehtävässä.  

Koiranomistaja oli aloittanut patikointiretken koiransa kanssa jo puoliltapäivin, mutta he saapuivat alas vuorelta vasta klo 22:30 paikallista aikaa. Heidän tarkoituksenansa oli käydä tekemässä kolmen tunnin patikointiretki, joka muuttuikin melko pitkäksi suoritukseksi. Floyd-koira ryhdistäytyi aina hetkeksi, jolloin se käveli muutaman metrin ennen kuin se taas istahti maahan. Koiran tassut olivat huonossa kunnossa, eikä sillä ollut voimia kävellä itseään alas vuorelta.

Taylor kertoo haastattelussa, että koira vaikutti hyvin kiitolliselta päästyään alas vuorelta. Operaatio kesti yli neljä tuntia, mutta yhdessä he selvisivät kaikista haasteista. Koiranomistaja oli hyvin yllättynyt pelastustiimin saavuttua paikalle, sillä hän ei tiennyt ihmisten soittaneen apua paikalle. Vuorella ei ole kuuluvuutta, jonka takia koiranomistaja ei itse voinut soittaa hätänumeroon.

Pelastustiimi jakoi tämän tarinan omalla Facebook-sivullaan, ja julkaisu on kerännyt jo yli 330 000 tykkäystä. Yksi kommentoijista kirjoitti julkaisussaan, että me tarvitsemme kaikki joskus apua. Tämä pitää paikkansa, oli kyse sitten ihmisestä tai eläimestä.

Lähteet: MTV, Buzzfeed NewsABC News

Onneksi koiranomistaja ja koira pääsivät turvallisesti alas vuorelta!

Jaetaan tätä tarinaa yhdessä kaikille ystäville!