8-vuotias poika myi Pokémon-korttinsa voidakseen auttaa perheen koiraa

Ei olemassa mitään suloisempaa kuin lasten ja lemmikkien välinen rakkaus. Koirat aina valmiita astumaan apuun kun niiden nuoret mestarit sitä kaipaavat ja pienet lapset ovat valmiita tekemään myös saman karvaisten sisarustensa takia.

Lemmikit myös opettavat lapsille paljon vastuusta. Koskaan se ei ole käynyt selväksi yhtä hyvin kuin tässä tapauksessa erään pienen pojan kohdalla, joka oli valmis tekemään ”valtavan uhrauksen” itse, jotta hänen paras ystävänsä voisi saada apua.

Virginiassa Yhdysvalloissa asuva Bryson Kliemann on 8-vuotias, joka rakastaa maailman eniten perheen lemmikkikoira Brucea. Hiljattain perhe koki kuitenkin kovan kolauksen, kun Bruce sairastui.

– Se ei enää tullut ulos häkistään, eikä ollut se nomraali iloinen pentu, joka se oli aina muuten, Brysonin äiti, Kimberly Woodruff kertoo WCYB-kanavalle.

– Se oli hyvin flegmaattinen ja siitä näki, ettei se voinut hyvin.

GoFundMe/Kimberly Woodruff

Eläinlääkärissä käymisen jälkeen sillä todettiin parvovirus. Se on vaarallinen ja nopeasti leviävä ripulivirus, joka on erityisen vaarallinen nuorille pennuille ja vanhoille koirille.

Lääkäri kertoi hoitojen ja lääkkeiden maksavan 700 dollaria, mikä oli perheelle tuolla hetkellä aivan liian iso summa laitettavaksi koiran hoitoihin.

– Meillä on tällä hetkellä varaa maksaa Brucelle kolme päivää hoitoa eläinlääkärissä, Kimberly kirjoittaa.

– Mutta minä ja eläinlääkäri olemme yhdessä huolissamme siitä, että se tarvitsee pidempää hoitoa. Pelkästään yhdessä vuorokaudessa sen paino ehti pudota jo yli 2 kiloa.

Ymmärrettyään rakkaan perheenjäsenensä huolen, Bryson päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä voidakseen maksaa Bruce-koiran hoidot itse. Hän päätti myydä rakkaudella vaalimansa Pokemon-kortit kokoelmansa.

– Minä tiedän kaikkien pitävän Pokémon -korteista, joten päätin myydä ne, Bryson kertoo WCYB-kanavalle.

GoFundMe/Kimberly Woodruff

Monien muiden lasten tapaan Bryson rakasti korttien keräämistä ja niillä pelailua. Hän saattoi monesti viettää tuntikausia lattialla istuen ja vain korttejaan katsellen sekä ihastellen omia suosikkihahmojaan niissä.

Nuori poika kuitenkin ymmärsi, että rakkaista korteista luopuminen olisi sen arvoista, jos se voisi auttaa pelastamaan hänen koiransa, joka oli kuitenkin ollut koko elämänsä ajan hänen rakkain leikkikumppaninsa.

– Olin surullinen, sillä siskoni ja veljeni leikkivät yleensä kahdestaan, eikä kukaan muu leiki kassani. Siksi yleensä leikin Brucen kanssa, Bryson kertaa.

Pojan sydäntälämmittävä reaktio yllätti myös hänen äitinsä. Hän sai tietää asiasta vasta sen jälkeen, kun puhelimeen ilmestyi ystävän lähettämä kuva, jossa Bryson istui perheen kodin edustalla kojussa myymässä korttejaan.

Jo ensimmäisenä päivänään Bryson onnistui myymään kortteja 65 dollarin arvosta – mikä on todella arvostettava suoritus pieneltä pojalta Pokémon korttien kanssa, mutta valitettavasti se ei riittänyt.

Perhe päättikin pian tuon jälkeen perustaa GoFundMe –rahoituskamppanjan, joka levisi laajalti ympäri sosiaalista mediaa kiitos Brysonin liikuttavan kampanjan ja pian lahjoituksia alkoikin sadella sisään.

Keräys on tuottanut jo yli 5000 dollaria, joka riittää enemmän kuin hyvin Brucen leikkaukseen ja muuhun hoitoon viruksen kanssa.

– Haluan kiittää kaikkia heidän rakkaudestaan sekä tuestaan minun lastani ja hänen karvaista ”lastaan” kohtaan, Kimberly-äiti kirjoitti sivustolle.

– Bruce on nyt takaisin kotona yhdessä perheensä kanssa. Hän voi todella hyvin, mutta toipuminen vie vielä aikaa.

Perhe käyttää hoidoista ylijääneet rahat Brucen muihin hoitoihin, kuten rokotuksiin sekä tuleviin eläinlääkärikuluihin. He auttavat rahoilla myös kotikaupunkinsa muita koiria.

Upea ele nuorelta pojalta, joka vain halusi huolehtia koirastaan. On aina niin liikuttavaa nähdä, miten pitkälle lapset ovat valmiita menemään koiriensa puolesta.

Jaa tätä, jos sinäkin haluat toivottaa perheelle pelkkää hyvää!