75-vuotias mies kalasti parvekkeeltaan kissan – upotti uistimen nurmikolla makoilevaan lemmikkiin

Kesäkuun alussa uutisoitiin julmasta eläinrääkkäystapauksesta Ruotsissa. Sundsvallin kaupungissa asuva iäkäs mies heitti virveliä parvekkeeltaan. Virvelin uistin osui pihalla makoilevaan kissan. Mies kirjaimellisesti kalasti parvekkeeltaan kissan.

Iäkkään miehen virveli osui nurmikolle, jossa hän näki kissan makoilevan. Kissa leikki hetken uistimella, jolloin mies päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa Aftonbladet.

Kuva: Shutterstock (Huom. kyse on kuvituskuvasta)

Poliisin mukaan miehen tarkoituksena oli kalastella lintuja tai kissoja pois piha-alueelta. Mies satutti tahallaan viatonta kissaa. Mies jatkoi kiskomista, vaikka kissa huusi koko sen ajan. Uistin osui ikävästi kissan tassuun. Mies nosti kissan virvelillä yli puolen metrin korkeuteen.

75-vuotiasta miestä epäillään eläinrääkkäyksestä. Kissanomistaja teki ilmoituksen miehen järkyttävästä käytöksestä. Kissa vietiin eläinlääkäriin, jossa se sai tarvitsemaansa hoitoa.

Toivotaan, että kissa voi jo paljon paremmin!

Paina Jaa-nappia, jotta ystäväsikin voivat lukea tästä!