4 koiraa tukkii liikenteen, kun ymmärsin syyn purskahdin itkemään

Joukko koiria seisoi keskellä tietä Kiinassa, Lanzhoun kaupungissa. Ne eivät liikahtaneetkaan paikoiltaan ja autot joutuivat kiertämään koirat.

Ohikulkija huomasi erikoisen tilanteen ja kuvasi tapahtuman. Kun videota katsoo tarkemmin huomaa, että koirat seisovat kuolleen kaverinsa vieressä ja ihan kuin ne suojelisivat maassa makaavaa toveriaan.

Voi olla, että koirat eivät ymmärrä toverinsa olevan kuollut  ja odottavat, että se vielä heräisi henkiin, mutta oli syy mikä tahansa, tällainen uskollisuus on sanoinkuvaamattoman liikuttavaa.

Koirat tuntevat myös surua ja osa koirista voi jopa masentua, jos ne joutuvat jättämään kaverinsa.

Tätä alla olevaa videota on katsottu jo lukuisia kertoja, eikä ihme, sillä se on täydellinen osoitus lähimmäisenrakkaudesta.

Voit katsoa videon alta:

Exit mobile version