2-vuotias tyttö katosi kotipihalta jälkiä jättämättä – 36 tuntia myöhemmin koira ilmestyi pihaan ”viestin” kanssa

En voi edes kuvitella, mitä vanhemman mielessä käy silloin, kun oma lapsi on kadonnut johonkin. Se on varmasti jokaisen vanhemman pahin painajainen, johon ei mitenkään voi varautua etukäteen.

Kuva: Youtube/LetMeKnow

Katosi isovanhempien luota

Kun 2-vuotias Charlee Campbell katosi yhdessä koiransa Pennyn kanssa isovanhempiensa talolta Kentuckyssa Yhdysvalloissa, paikalle hälytettiin nopeasti suuri joukko ihmisiä auttamaan etsinnöissä.

Tilanne muuttui jatkuvasti huolestuttavammaksi ajan kuluessa, sillä tyttö oli ollut yksin kateissa jo yli vuorokauden ajan ilman, että hänestä oli tehty ainuttakaan havaintoa.

Kun katoamisesta oli kulunut melkein kaksi päivää, tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta. Silloin perheen koirasta tuli suuri ja juhlittu sankari.

Monet saattavat kyseenalaistaa sen, ovatko koirat todella ihmisten parhaita ystäviä. Tämä tapaus on kuitenkin jälleen yksi loistava esimerkki siitä, että kyllä näin on.

Kuva: Youtube/LetMeKnow

Pelastajat etsivät kateissa ollutta tyttö yötä päivää kahden päivän ajan vanhempien ollessa täyden epätietoisuuden vallassa, mutta juuri silloin kaiken epätoivon keskeltä nousi suuri sankari.

Penny-koira nousi sankariksi

Perheen bull-rotuinen Penny-koira on nyt juhlittu sankari ja sen ilmiömäinen teko on saanut monet ihmiset ylistämään sitä ympäri maailman.

Yli 100 vapaaehtoista ihmistä lähiseudulta oli osallistunut auttamaan 2-vuotiaan Charleen etsinnöissä ja lopulta yli 36 tuntia myöhemmin tyttö viimein löydettiin läheisen naapurin terassilta, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä hänen isovanhempiensa kotoa.

Tyttö oli yltä päältä hyönteistenpuremien peitossa ja hänen vaatteensa olivat pahasti repeytyneet metsässä, kun hän ilmestyi naapurin pihalle.

Pysyi tytön vierellä

Naapuri soitti välittömästi poliisille, jotka saapuivat nopeasti paikalle auttamaan kauheuksia kokenutta 2-vuotiasta. Hyvin pian tarina sai kuitenkin todella yllättävän käänteen.

Kuva: Youtube/LetMeKnow

Vain minuutteja sen jälkeen, kun Charlee oli ilmestynyt naapurin pihalle, perheen koira – Penny – oli palannut takaisin kotiin. Charleen isoäiti Bethin mukaan koira oli ollut tytön kanssa koko tämän ajan ja palasi kotiin vasta, kun oli saanut vietyä tytön turvaan.

Se juoksi omistajiensa luo kuin kertoakseen heille, että ”me olemme palanneet”.

Penny oli kateissa koko sen saman ajan, kuin Charleekin oli metsässä, eivätkä etsijät olleet nähneet kummastakaan vilaustakaan kulkiessaan läpi läheisiä metsiköitä.

Sankarikoira oli kuitenkin pysynyt 2-vuotiaan tytön rinnalla suojellen ja pitäen tämän lämpimänä koko karmivan kokemuksen ajan. Lopulta se oli onnistunut löytämään tien takaisin ihmisten ilmoille.

Ihmisen paras ystävä

2-vuotias Charleen kuljetettiin välittömästi sairaalaan, jossa tutkimukset kuitenkin osoittivat tytön voivan yllättävän hyvin tilanteeseen nähden, eikä hänellä ollut mitään vakavia vammoja. Saatuaan nesteytystä ja ravintoa tyttö päästettiin takaisin kotiin, jossa hän pääsi lepäämään omaan sänkyynsä.

Alla olevalta videolta voit nähdä Charleen äiti Natalien reaktion, kun hän saa kuulla tyttärensä löytämisestä:

Ilman Pennyn apua Charlee ei välttämättä olisi selvinnyt yksin yli vuorokautta kylmässä ja pelottavassa metsässä. Tämä sankarikoira ansaitsee kaiken kiitoksen. Jaa tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!