190-vuotias Jonathan on maailman vanhin maaeläin – kokenut konkari omaa yhä nuoren miehen libidon

Maailman vanhin maanisäkäs on 190-vuotias Seychellien kilpikonna nimeltä Jonathan.

Kuvakaappaus: Youtube

Se elää edelleen elämäänsä kuorensa alla brittiläisellä Saint Helenan saarella. Se kuvattiin siellä ensimmäisen kerran jo vuonna 1886.

Tammikuussa Jonathan sai Guinnes World Recordsin palkinnon ”vanhimpana kilpikonnana koskaan”.

Jonathan saapui saarelle vuonna 1882 ja oli jo tuolloin täysi-ikäinen ja noin 50-vuotias. Sen kuoriutumisvuosi on ollut suunnilleen 1832.

Jonathan on siis ehtinyt näkemään ainakin 40 Yhdysvaltain presidenttiä ja 53 Britannian pääministeriä.

Guinnes World Recordsin mukaan sen ikä on vain varovainen arvio ja se on todennäköisesti vieläkin vanhempi.

Se on lähes sokea ja menettänyt hajuaistinsa, mutta se tuntee alueen niin hyvin, että pystyy liikkumaan siellä vaivatta.

Jonathania ruokitaan ihmisten toimesta ja sen lempiherkkua ovat muun muassa banaanit, omenat, guavat, päärynät ja salaatti.

Saarella on kolme muutakin kilpikonnaa, David, Fred ja Emma ja Jonathan tulee niiden kanssa hyvin toimeen.

– Jonathanilla on edelleen hyvä libido ja se parittelee usein Emman kanssa, mutta silloin tällöin myös Fredin kanssa. Eläimet eivät useinkaan ole kovin tarkkoja sukupuolen kanssa, Jonathanin eläinlääkäri Joe kertoo.

Hyvä, Jonathan! Niin sitä pitää. Toivottavasti saat elää vielä paljon lisää leppoisia kilpparin vuosia!