13 nälkiintynyttä tanskandoggia pelastettiin pentutehtaalta ”omistajan” hylättyä ne kuolemaan

Syyt eläinten kaltoinkohtelun sekä hylkäämisten takana ovat monimutkaisia ja vaihtelevat tapauskohtaisesti, mutta yksi asia on täysin varmaa: sellaista ei pitäisi antaa tapahtua.

Eläinsuojelulaitokset sekä yhdistykset ympäri maailman ovat jatkuvasti täynnä ja niiden henkilökunta joutuu päivittäin tekemään vaikeita ratkaisuja sekä päätöksiä siitä, joudutaanko koiria lopettamaan, mikäli kukaan ei huoli niitä kotiinsa.

Monet ihmiset hankkivat koiria lemmikeiksi hyvin aikein, mutta elämäntilanteen yllättävä muutos voikin johtaa siihen, ettei lemmikistä enää kyetä huolehtimaan.

https://twitter.com/koraykerem35/status/1214269863490990081

Tanskandoggeja kasvattaneen naisen sukulainen joutui hälyttämään viranomaiset nähtyään, missä kunnossa naisen koirat olivat. Kaikki kolmetoista valtavaa koiraa oli lukittuina häkkeihin ja ne olivat niin laihoja, että niiden kylkiluut paistoivat läpi kyljistä. Yksi koirista oli jo valitettavasti ehtinyt menehtyä yhdessä pentujensa takia järkyttäviin olosuhteisiin.

Tämä oli näky, joka odotti eläinsuojeluviranomaisia sekä vapaaehtoisia, kun he suorittivat yllätyskäynnin tarkastaakseen eläinten voinnin Thaimaassa sijaitsevalla maatilalla.

Eläinten omistaja saatiin lopulta kiinni ja eläinlääkäri pääsi puhuttamaan häntä.

– Omistajan mukaan hän ei ollut vahingoittanut koiria, vaan ruokki niitä edelleen. Hän kertoi kuitenkin olevansa työtön ja kärsivänsä tällä hetkellä taloudellisista huolista, joten koirat joutuivat kärsimään, eläinlääkäri kertoo The Mirror -lehdelle.

Eläinlääkärin mukaan koiria ruokittiin ennen kuin ne voitiin siirtää paikalliseen eläinsuojeluyhdistyksen tiloihin. Monilla koirista oli vaikeuksia nousta edes seisomaan omin voiminensa, sillä ne olivat niin heikossa kunnossa.

– Jokainen pelastetuista koirista tarvitsee lisää hoitoa sekä lääkinnällisiä toimenpiteitä, eläinlääkäri kertoo The Mirrorille.

Kuninkaan palatsi ”adoptoi” koirat

Pelastettujen koirien tulevaisuudesta ei ollut heti varmuutta, sillä ne piti ensin saada kuljetettua pois saamaan hoitoa.

– Näemme sitten, onko omistaja taloudellisesti kykenevä ottamaan ne takaisin vai ei, mutta etsimme ketä tahansa eläinrakasta ihmisitä, joka olisi valmis auttamaan niitä ja huolehtimaan niistä, järjestö kertoo.

13 selvinnyttä koiraa, joista 5 oli uroksia, kuljetettiin Kasetsartin yliopistolliseen eläinsairaalaan Bangkokista, jonka jälkeen Thaimaan kuningas ilmoitti yllättäen, että hänen palatsinsa adoptoi kaikki koirat, The Mirror kirjoittaa.

The Animal Club / Viral Press

Koirat ovat suhteellisen nuoria, sillä niistä nuorimmat ovat vain muutaman kuukauden ikäisiä ja vanhimmat taas 2-vuotiaita. Niiden alkuperäistä omistajaa sekä pentutehtailijana pidettyä naista odottaa nyt syyte eläinten kaltoinkohtelusta.

Onneksi nämä koirat löydettiin ajoissa. Tämä tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka tärkeää on toimia nopeasti, mikäli näkee eläinten kärsivän turhaan.

Toivotaan yhdessä, että koirat saavat viettää lopun elämäänsä onnellisesti rakastavassa hoivassa.