Varoitus kaikille vanhemmille: Älä anna lapsillesi riisikakkuja.

Suositut riisituotteet joita myydään ruokakaupoissa ympäri maailmaa, voivat olla haitallisia pienille lapsille. Uusi tutkimus on löytänyt liiallisia määriä karsinogeenejä joistakin tutuista tuotteista, ja varoittaa vanhempia kaikkialla.  

Ruotsin elintarvikevirasto tutki 102 kaupallista riisituotetta, ja karsinogeeni arseenia löytyi joistakin tuotteista liikaa sikäläisten tiedotusvälineiden mukaan.

Tutkimuksen tuloksien selvittyä elintarvikeviranomaiset tarkistivat ravintosuosituksiaan riisin osalta niin, että lapsien ei tulisi syödä riisiä tai riisituotteita kuten riisipuuroa, riisinuudeleita, aamiaismuroja jotka sisältävät riisiä kuten Rice Crispies, kuin enintään neljä kertaa viikossa. Suosituksena oli myös, että lapset eivät söisi ollenkaan riisikakkuja.

“Tiesimme ennestään, että riisissä on arseenia. Nyt meille selvisi, että tietyt riisituotteet sisältävät sitä melko korkeita määriä. Muiden uusien suositusten ohella kehoitamme vanhempia välttämään riisikakkujen antamista alle kuusivuotiaille lapsille. Muille ihmisille riisikakut ovat ok kohtuudella syötyinä, mutta riisin kokonaismäärää ruokavaliossa kannattaa pitää silmällä,” sanoi Emma Halldin Ankarberg, joka toimii Ruotsin elintarvikevirastossa toksikologina.

Riisiä yli seitsemän kertaa viikossa syövien aikuisten olisi myös syytä harkita sen rajoittamista.

“Jos syöt riisiä tuota enempää, määrää on parasta vähentää,” Halldin Ankarberg lisäsi.

Suositut riisituotteet, kuten Kellogg’s Rice Crispies, Boots-merkkiset lasten riisikakut, ja Organic First-lasten riisiruoat olivat eräitä niistä ruoista, joiden arsenikkimäärät olivat suositusten yläpuolella tämän tutkimuksen mukaan.

Arseenista ja riisistä.

Arseeni, jota on aiemmin kutsutta arsenikiksi, on karsinogeeni joka voi jatkuvan altistuksen takia saada aikaan kasvaimia iholla, keuhkoissa, virtsarakossa, ja mahdollisesti myös eturauhasessa, maksassa, ja munuaisissa. Krooninen altistuminen arseenille voi myös johtaa muihin terveyshaittoihin, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, maksavaurioon, krooniseen yskään, diabetekseen, neurologisiin haittoihin, varsinkin lapsissa.

Viime vuosina epäorgaanisen arseenin korkeat pitoisuudet lasten riiseissä ja muissa riisituotteissa on saanut kohtalaisesti huomiota. Riisin arseenipitoisuudet riippuvat paljon riisilajista, viljelyalueesta- ja tavoista, ja valmistustavoista (kokojyväriisissä on monesti enemmän arseenia kuin valkaistussa riisissä), jne.

Newsner kannattaa ruoissa olevien haitta-aineiden paljastamista. Tykkää meistä Facebookissa, jos olet samaa mieltä.