Varas vei puutarhasta kallisarvoisen bonsaipuun — ”mahdoton” tapahtui 2 päivän jälkeen!

Bonsaipuiden kasvattaminen vaatii kokemusta, taitoa ja kärsivällisyyttä. Hoitajien ja puiden välille kehittyy tämän seurauksena usein tunneside, sillä pieni puu voi olla useita kymmeniä ja jopa satoja vuosia vanha sen pienestä koostaan huolimatta. 

Voimme vain kuvitella, miltä kasvattajasta tuntuu, kun tällainen puu varastetaan. 

UNC Charlotte Botanical Gardensin työntekijät olivat äärimmäisen surullisia, kun he saapuivat työpaikalleen eräänä maanantaina. He huomasivat, kuinka kaikista hienoin bonsaipuu oltiin viety. 

Tarina ei kuitenkaan päättynyt tähän…

© UNC Charlotte Botanical Gardens

Charlotte Botanical Gardensin työntekijät olivat shokissa, kun he huomasivat, että yksi hienoimmista bonsaipuista oltiin varastettu. 

Puutarhan johtaja, Jeff Gillman kertoi seuraavasti, ”Puuta oltiin hoidettu ja leikelty noin 3 vuoden ajan. Se oli vihdoin alkanut saamaan toivottua kokoa ja muotoa, olimme siitä äärimmäisen ylpeitä.”

Henkilökunta lisäsi Facebookiin ilmoituksen, jossa he surivat menetystään ja pyysivät varasta palauttamaan anastamansa puun.

Puutarhan työntekijät lupasivat olla vaatimatta korvauksia, mikäli hän palauttaisi puun. 

Viestissä luki:

”Pyydän, auta. Viikonloppuna, luultavasti sunnuntaina tämä puu varastettiin puutarhastamme. Me olemme kasvattaneet puuta yhdessä yli kolmen vuoden ajan. Se oli koko henkilökunnan suosikki, varsinkin juuri eläköityneen hoitajan mielestä, joka käytti useita tunteja puun muotoiluun. Me olemme vapaa puutarha. Me tiedämme, että menetämme silloin tällöin kukkia ja tiedämme myös sen, että tietyt ihmiset käyttävät hyväsydämisyyttämme hyväksi, tämä tapaus satutti kuitenkin tavallista enemmän. Luulemme, että puu varastettiin jonkun pihaa varten — se kuolee luultavasti tällä viikolla. Emme halua nostaa syytteitä, tai rangaista ketään. Haluamme vain puumme takaisin. Pyydämme teitä jakamaan tätä päivitystä, jotta saamme puumme takaisin.” 

Kaikkien yllätykseksi puutarhassa olleet työntekijät huomasivat, että puu oltiin palautettu tiistaiaamuun mennessä. Vielä koskettavampaa oli, että puun viereen oli jätetty lappu, jossa oli anteeksipyyntö.

Kirjeessä luki:

”Rakkaat Botanical Gardensin puutarhurit. Haluaisin pyytää anteeksi, että vein bonsaipuun puutarhastanne. Ymmärrän nyt, että jokainen kasvi on erityinen ihmiselle, joka sitä hoitaa. En osannut aavistaa, kuinka suuresti tekoni vaikutti puutarhureihin, jotka olivat hoitaneet puuta vuosien ajan. En myöskään osannut arvata, että tekoni vaikuttaisi koko yhteisöön, sillä kukaan ei voisi enää nauttia sen läsnäolosta.” 

Gillman ja muut työntekijät olivat liikuttuneita, he jakoivat kiitosviestin Facebookissa ja toivoivat, että varas näkisi sen.

”Se oli niin ystävällinen ja huomaavainen kirje, joka liikutti meitä, annoimme hänelle anteeksi välittömästi,” Gillman kertoo.

Puutarhan Facebook-päivityksessä luki seuraavasti:

”Rakas henkilö, joka palautit meidän puumme, Suuri kiitos. Puu merkitsee meille tänä päivänä vielä enemmän. Toivomme, että tulet käymään vierailulla. Olet aina tervetullut. Suurin kiitoksin, UNC Charlotte Botanical Gardens.”

Tämä surullinen tarina sai onnellisen käänteen, kun puutarhan työntekijät päättivät toimia järkevästi. 

Kiroilu, uhkaileminen ja pelottelu ei varmasti olisi tuonut puuta koskaan takaisin.

Jaa tämä tarina, mikäli Botanical Gardens toimi mielestäsi äärimmäisen järkevästi tällaisessa tilanteessa.