Valokuvaaja todistaa, että isot koirat ja pienet lapset voivat olla parhaita ystäviä

”Pienet lapset ja heidän isot koiransa” on venäläisen valokuvaajan Andy Seliverstoffin sydäntälämmittävä kuvakollaasi valtavan kokoisista koirista. Se mikä tekee näistä valokuvista erityisen ihania ovat pienet lapset, jotka Andy on kuvannut koirien kanssa. 

Andy rakastaa koiria ja hänen kuvansa ovatkin suurimmaksi osaksi koirista. Hän kertoo rakastavansa koirien eri persoonallisuuksia ja haluaakin tuoda ne esiin kuviensa kautta. 

Hän sanoo käyttävänsä aina pajon aikaa kuvan ottamiseen, jotta hän oppisi tuntemaan koirien eri piirteet ja saisi täten ikuistettua nämä myös kuviinsa. 

Erityisen paljon Andy rakastaa suuria koiria, kuten tanskandoggeja, joka näkyy myös hyvin hänen kuvistaan. 

– Rakastan kuvata niitä ja koen, että minulla on erityinen tunneside tanskandoggeihin, Andy kertoo. 

Alla olevat kuvat ovat Andyn ottamia ja voi että, kuinka ihana fiilis niistä välittyykään!

1. Lähdetäänpäs lenkille.

2. Lumessa on kiva temmeltää.

3. Valmiina – paikoillanne – hep!

4. ”Sinä olet minun paras ystävä!”

5. Valvovan silmän alla.

6. ”Sulla on jotain tuossa kuonon päällä!”

7. Päiväunien aika.

8. ”Anna mä pidän susta huolta!”

9. Erottamattomat ystävykset.

10. ”Jos mä ihan vähän vaan silitän sua…”

11. Nyt leikitään!

12. Parhaan ystävän kanssa jaetaan niin ilot, kuin surut.

Koirat ja lapset voivat olla toistensa parhaita ystäviä, koosta ja ulkonäöstä riippumatta. Jaa nämä sydäntälämmittävät kuvat muillekin.