Tyttö moikkasi poliisia joka päivä – yhtäkkiä hän katosi ja poliisi vaistosi pahaa

Sen lisäksi, että poliisit tekevät pitkää päivää haastavissa olosuhteissa, he joutuvat usein kestämään haukkuja ja arvostelua – vaikka tekevät vain työtään.

Onneksi löytyy myös monia, jotka arvostavat ja kunnioittavat poliiseja, etenkin isojen tapahtumien, kuten terroristi-iskujen ja suuronnettomuuksien jälkeen.

On kuitenkin hyvä muistaa, että monet poliisit tekevät joka päivä tärkeitä, pieniä asioita, joista kukaan ei heitä erikseen kiitä.

Hyvä esimerkki tästä on Klynn Scalesin ja poliisi Jeff Colvinin tarina.

© Bambus

Klynn Scalesilla oli kaikkea muuta kuin turvallinen ja onnellinen lapsuus. Hän kasvoi vanhempiensa huumeongelman ja väkivallan varjossa.

Välillä hän joutui varastamaan ruokaa kaupasta, vain jotta saisi ruokittua kaksi veljeään.

© Bambus

9-vuotiaana Klynn tapasi poliisin, joka alkoi ottamaan selvää tytön elinolosuhteista.

Hän otti tavaksi käydä tervehtimässä Klynniä joka päivä. Tyttö tervehti häntä aina hymyillen, ja vilkutti ikkunasta.

”Kaikkein pahimpinakin aikoina ajattelin häntä, ja sitä, että hän piti meistä huolta, jos tarvitsimme jotain”, Klynn kertoo WGN-uutissivustolle.

”Uskoin, että hän ei koskaan hylkäisi meitä. Se toi lohtua vaikeina aikoina.”

©Bambus

Vaikka Klynn ei edes tiennyt poliisin nimeä, tämä oli ainoa ihminen, johon hän saattoi luottaa.

Ja hän totisesti oli oikeassa.

Yhtenä päivänä poliisi huomasi, että jokin oli hullusti. Klynn ei seissyt ikkunassa vilkuttamassa, eikä juossut ovelle häntä vastaan, mikä tuntui todella oudolta.

Poliisi vaistosi, että kaikki ei ollut hyvin, ja tunne oli niin vahva, että hän päätti mennä sisään Klynnin perheen taloon.

© Bambus

Avattuaan ulko-oven poliisi järkyttyi. Hän löysi talosta hyvin sairaan tytön.

Muuten koko asunto oli tyhjä, eikä ketään muuta ihmistä näkynyt missään.

Hän vei Klynnin sairaalaan, missä hänellä todettiin vakava aliravitsemustila.

Päästyään sairaalasta Klynn kadotti yhteyden poliisiin, sillä hän sai uuden kodin Kansas Citysta ja mahdollisuuden parempaan elämään.

© Bambus

Vuosia myöhemmin poliisi nimeltään Jeff Colvin sai kirjeen nuorelta naiselta, joka oli joskus asunut aivan hänen poliisiasemansa lähellä…

Kirje johti tunteikkaaseen tapaamiseen, kun Klynn pääsi vihdoin kiittämään Jeffiä henkensä pelastamisesta.

Katso videolta, miten tapahtumat etenivät ja johtivat Klynnin ja Jeffin uudelleentapaamiseen vuosien jälkeen:

Tämä poliisi ansaitsee kaiken saamansa arvostuksen!

Hän olisi aivan hyvin voinut vain jatkaa töitään ja ohittaa Klynnin talon normaalisti. Hän kuitenkin tuni, että kaikki ei ollut kunnossa, ja päätyi pelastaan nuoren tytön hengen. Klynn ei varmasti koskaan unohda, mitä Jeff teki hänen vuokseen.