Tutkimus: Aivosi saattavat olla erityiset, mikäli saat kylmiä väreitä musiikin kuuntelun aikana

Tunnetko koskaan kuinka ihokarvasi nousevat pystyyn, kun kuulet jonkin suosikkikappaleistasi?

Tällaisen tunteen kokeminen on itse asiassa melko harvinaista.

Ja kysymys kuuluu: miksi näin tapahtuu? 

© Wikipedia

Matthew Sachs on Harvardissa työskentelevä tutkija, joka päätti ottaa asiasta selvää. Hänen tutkimukseensa osallistui 20 oppilasta. Puolet oppilaista kertoi saaneensa kylmiä väreitä musiikin aikana, kun taas loput eivät. Tämän jälkeen oppilaille tehtiin tietokonekerroskuvaus eli TT-kuvaus. 

Matthew teki mielenkiintoisen havainnon: kylmiä väreitä ja muita fyysisiä tunteita kokeneilla ihmisillä on erilainen aivorakenne, joka toimii myös erilaisella tavalla. Tutkimus osoitti, että heidän aivoissaan oli enemmän hermoratoja, koskien kuuloaistin ja aivoissa tunteita käsittelevien alueiden välillä.

Tutkimus julkaistiin Oxford Academic -sivustolla

Suurempi määrä hermoratoja tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että niiden kautta välittyvät tunteet ovat vahvempia. Kylmien väreiden saaminen musiikin kuuntelun aikana tarkoittaa siis sitä, että koet vahvempia sekä intensiivisempiä tunteita. 

Tutkimus oli kooltaan melko vaatimaton, mutta Matther Sachs aikoo tehdä lisätutkimuksia, The Independent kirjoittaa. Hänen tavoitteenaan on oppia lisää tällaisista tunnetiloista ja siitä, kuinka ne voivat auttaa psyykkisten mielenterveysongelmien kanssa kamppailevia henkilöitä. 

Minä kuulun henkilöihin, jotka saavat kylmiä väreitä hyvien kappaleiden aikana. 

Jaa tämä mielenkiintoinen tutkimus, mikäli olet kokenut samankaltaisen tunteen!