Teinityttö kuoli syöpään – mutta kun äiti näki hänen hauta-arkkunsa oli hän pakahtua rakkaudesta

Laura Hillierillä diagnosoitiin leukemia, kun hän oli vain 13-vuotias. Neljän vuoden taistelun jälkeen lääkärit totesivat hänen olevan vapaa syövästä, mutta valitettavasti sairaus palasi myöhemmin takaisin.

Laura, joka oli lahjakas ja pidetty opiskelija Nelson High Schoolissa Kanadan Ontariossa, kuoli 20. tammikuuta 2016.

Myöhemmin samana päivänä perhe joutui kertomaan ikävän uutisen Facebook-sivuilla, joilla he olivat kertoneet Lauran taistelusta syöpää vastaan. 

”Hän taisteli loppuun saakka, ja kaikki olivat ylpeitä hänestä. Hänen sisäinen rauhansa, hänen rohkeutensa, hänen vahvuutensa ja hänen hyvä sydämensä pitivät hänet pinnalla loppuun saakka”, perhe kirjoitti.

Osoittaakseen kunnioitusta ja rakkautta Lauraa kohtaan, päättivät hänen luokkatoverinsa tehdä jotain erityistä hänen hautajaistensa eteen, liittyen hänen hauta-arkkuunsa. 

Lauran tarina ja nämä kuvat ovat koskettaneen ihmisiä ympäri maailman.

Facebook / Match For Laura

Tammikuun 2016 lopussa Laura Hillier nukkui pois. Hän oli 18-vuotias opiskelija, joka sairasti akuuttia myelooista leukemiaa ja odotti elinsiirtoa.

Hän kuoli rakkaidensa ympäröimänä sairaalassa Kanadassa.

Facebook / Match For Laura

Lauralla todettiin leukemia, kun hän oli 13-vuotias. Neljän vuoden taistelun jälkeen Laura ja hänen perheensä saivat hyviä uutisia: Syöpä oli poissa.

Toukokuussa 2015 sairaus kuitenkin iski takaisin täysillä.

Laura oli koulussaan Nelson High Schoolissa tunnettu lahjakkuudestaan musiikissa ja näyttelemisessä. 

Facebook / Match For Laura

Yhdysvalloissa ja Kanadassa kouluissa on tapana, että lukuvuoden lopussa julkaistaan vuosikirja, jossa on kuvat opiskelijoista. Niiden ohessa muut luokkatoverit kirjoittavat terveisensä toisilleen.

Lauran opiskelutoverit ja hänen perheensä päättivät tuoda tämän perinteen hänen hautajaisissaan antaakseen hänelle kunnon jäähyväiset. 

Facebook / Match For Laura

Kunnioittaakseen hänen elämäänsä, iloisuuttaan ja musiikillista lahjakkuuttaan Lauran perhe, ystävät, naapurit, opettajat, luokkatoverit ja sairaalahenkilökunta kokosivat yhteen satoja viestejä.

Käsin kirjoitetut, tunteikkaat viestit kirjoitettiin eri väreillä Lauran hautajaisarkkuun.

Facebook / Match For Laura

Jotkut viesteistä saivat perheen liikuttumaan kyyneliin, kun he lukivat niitä sairaalassa.

”Olit musikaalinen. Olit taiteellinen. Olit ymmärtäväinen. Olit paras ystäväni.”

”Olit rohkea ja vahva. Tulet aina olemaan sankari.”

Facebook / Match For Laura

Lauran lempiväri violetti oli myös olennaisena osana hautajaisia. Kirkko oli koristeltu violeteilla kukilla ja kaikkia vieraita oli pyydetty lisäämään asuunsa pienen violetin yksityiskohdan.

Facebook / Match For Laura

Kumpa Lauran traaginen tarina olisi vain poikkeustapaus, mutta valitettavasti pelkästään Suomessa leukemiaan sairastuu 150 ihmistä vuodessa. Heistä noin 50 on lapsia. Leukemia onkin yleisin lasten syöpämuoto.

Sylva ry tukee toiminnallaan Suomen syöpäsairaita lapsia ja heidän perheitään. Jos haluat auttaa, voit tehdä lahjoituksen Sylvalle täällä.

Jaa Lauran tarina eteenpäin Facebookissa kunnioittaaksesi hänen elämäänsä, taisteluaan ja periksiantamatonta asennettaan.