Teinityttö katoaa jälkiä jättämättä – 28 päivää myöhemmin maanviljelijä näkee tytön juoksevan pellon poikki

Tällaiset tarinat saavat valitettavan harvoin onnellisen lopun, mutta tämä tarina on poikkeus. 

15-vuotias teinityttö, Jasmine Block katosi kotoaan elokuussa 2017. Minnesotassa asuva tyttö katosi, kuin maan alle – jälkiä jättämättä.

Huolestunut perhe teki tytöstä katoamisilmoituksen ja paikalliset poliisit etsivät tyttöä, tuloksetta.

29 päivää katoamisesta tapahtui kuitenkin jotain, mitä kukaan ei olisi osannut odottaa.

Nimettömänä pysyttelevä maanviljelijä oli juuri lopettamassa töitään ja lähtemässä kotiin, kun hänen huomionsa kiinnittyi pellolla näkyvään hahmoon. 

Hän luuli aluksi, että kyseessä oli peura, mutta kun hahmo tuli lähemmäksi hän huomasi, että se oli nuori tyttö – Jasmine Block. 

© CBS Minnesota

 – Tyttö juoksi minua kohti hysteerisenä ja kun hän tuli lähemmäksi ymmärsin kuka hän oli. Hänen kasvonsa olivat tutut viime aikaisista uutisista, sanoo maanviljelijä WCCO 4 News kanavan toimittajalle.

Kävi ilmi, että tyttö joutui kidnapatuksi 29 päivää aikaisemmin. Häntä lähestynyt mies oli kertonut tarvitsevansa apua ja kun Jasmine oli pysähtynyt kuuntelemaan, oli mies napannut tytön mukaansa.

Mies vei tytön järven rannalla sijaitsevaan mökkiin, jossa hän ja kaksi muuta miestä käyttivät tyttöä seksuaalisesti hyväksi, sitoivat hänet ja pitivät häntä vangittuna. 

© CBS Minnesota

29 päivää kidnappauksen jälkeen, miehet tekivät kuitenkin jotain mikä koitui Jasminen pelastukseksi. He jättivät tytön yksin mökkiin ja lähtivät hakemaan lounasta.

Jasmine ymmärsi, että nyt jos koskaan hänen täytyy yrittää pelastautua. Hänen onnistui päästä pois kahleista ja lähteä mökistä. 

Hän ui järven poikki ja päätyi läheisen maanviljelijän tilalle. 

Silloin maanviljelijä huomasi hänen juoksevan peltonsa poikki. 

© CBS Minnesota

 – Otimme hänet suojaamme meidän luo ja soitimme paikalle apua. Minulla itselläni on 3 lasta ja en voi sanoin kuvata, miten helpottunut olin, kun ymmärsin, että tyttö oli nyt pelastunut, sanoi maanviljelijä. 

Poliisi vangitsi kidnappaajat ja he odottavat nyt syytteitä.

Katso video alta: 

Onneksi tämä karmiva tarina sai onnellisen lopun. Uskomattomalla pakomatkallaan Jasmine on osoittanut olevansa vahvempi ja rohkeampi, kuin yksikään näistä säälittävistä miehistä, jotka kidnappasivat tytön. Toivottavasti he saavat pitkät tuomiot. 

Jaa tämä ihmeellinen pelastustarina muillekin!