Tätä en olisi itse osannut ajatella: Coca-Colassa paistetut kanansiivet

Coca-Cola on monien ihmisten suosikki mitä tulee virvoitusjuomiin. Useimmat nauttivat sitä vain silloin tällöin, esimerkiksi viikonloppuisin elokuvaa katsellessa tai pitsan kyytipoikana.

Coca-Cola on todella pitkäikäinen tuote joka tunnetaan kaikkialla maailmassa, ja erityisesti viime vuosina sille on keksitty monta muutakin käyttötapaa kun vain kurkusta alas kaataminen. Yksi niistä uusista käyttötarkoituksista on ”kokiksen” käyttäminen kanansiipien paistamisessa.

Tämä video herätti uteliaisuuteni, joten sitä on kokeiltava ainakin kerran elämässä! On nimittäin niin että en pidä joistakin grillikastikkeista ollenkaan, joten kokeilen mielelläni jotakin uutta.

Alla oleva video on saanut YouTubessa jo noin 4,4 miljoonaa katselukertaa. Tykkäyksiä sille on kertynyt useita tuhansia, joten vaikuttaa siltä että kyse on ihan toimivasta kikasta!

Videon reseptin mukaan kanaa on 900 grammaa ja soijakastiketta tarvitaan 2 ruokalusikallista. Videolla nainen sanoo laittavansa Coca-Colaa paistinpannulle kupillisen verran.

Ensin kanansiipien päälle kaadetaan soijakastiketta, ja sitten niitä sekoitellaan. Kanansiipiä paistetaan noin viiden minuutin ajan paistinpannussa. Sitten ne käännetään ympäri.

Seuraavana pannuun lisätään hieman lisää soijakastiketta, ja pian sen jälkeen on Coca-Colan vuoro. Peitä pannu ja jätä se keskilämmölle noin 15 minuutiksi. Lopulta kanansiivet ovat mukavasti kullanvärisiä.

Katso ohjeet vielä videolta:

Mielenkiintoista! Olen todella utelias kokeilemaan millaisen maun Coca-Cola antaa kanansiiville! Jaa tämä resepti kavereillesi Facebookissa, jos uskot heidänkin innostuvan siitä.

Julkaistu Ruokaraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa!