Tästä syystä koira seuraa omistajaansa vessaan – syy tarkoittaa enemmän kuin tajusitkaan

Yksi koiran ottamisen parhaista puolista on se, että siitä on aina seuraa. Ihan aina seuraa ei kuitenkaan välttämättä kaipaisi – esimerkiksi silloin, kun täytyy mennä vessaan.

Jos olet koskaan omistanut tai hoitanut koiraa, tiedät, että ne seuraavat mielellään ihmistä, kun tämän täytyy käydä ”asioilla”. Harva kuitenkin tietää, että niillä on siihen pätevä syy. Tämä on lista 9 koirille tyypillisistä käytöstä – ja syytä, miksi ne niin toimivat.

1. Klassinen koiranpentukatse 

”Koiranpentukatse” on tuttu myös joidenkin ihmisten suhteen, kun he haluavat kovasti saada jotain. Lemmikeiden kohdalla tämä ei kuitenkaan ole syy anelevalta vaikuttavaan katseeseen. Kun koira katsoo sinua näin, se tarkoittaa, että se on luonut sinuun kestävän ja rakastavan suhteen.

Kuva: Flickr

2. Se tuo lahjoja

Kun koirat kantavat eteesi tavaroita, ne haluavat näyttää sinulle jotain tai jakaa kanssasi ilon, jonka tavarat ovat saaneet aikaan.

3. se haluaa kiehnätä ruoan jälkeen

Tyytyväinen koira on hyvinvoiva. Jos koirasi haluaa kiehnätä vieressäsi, tiedät, että se tuntee olonsa turvalliseksi seurassasi.

4. Se aistii, jos jokin on pielessä

Koirien ei tarvitse osata puhua ihmisten kanssa tietääkseen, että kaikki ei ole kohdallaan. Koirat lukevat taitavasti kehonkieltä, ja ne haluavat lohduttaa, jos huomaavat sinun olevan surullinen.

5. Se seuraa sinua vessaan

On hyvä merkki, jos koira haluaa seurata sinua vessaan, sillä se osoittaa kiintymystä. Eläinlääkäreiden mukaan koiran vaistoon kuuluu tehdä kaikki asiat yhdessä lauman kanssa.

Kuva: Flickr

6. Se nuolee kasvojasi ja vartaloasi

Nuollessaan naamaasi koira osoittaa pitävänsä sinusta. Nuoleminen vähentää koiran stressiä, mutta on sille myös tapa osoittaa rakkauttaan.

Kuva: Shutterstock

7. Se riemastuu kun tulet kotiin

Yksi ihana puoli koirissa on se, että ne eivät piilottele tunteitaan. Kun koira hyppii ja säntäilee kotiin tullessasi, se on iloinen nähdessään sinut.

8. Se nojailee 

Jos koira nojaa sinuun, hakee se sinusta turvaa ja rakkautta. Myös koirat tarvitsevat niitä!

9. Se kiipeää sänkyysi

Koirat pystyvät nukkumaan lähes missä vaan, mutta ne hakeutuvat usein omistajansa sänkyyn, koska haluavat tuntea tämän tuoksun ja lämmön.

Kuva: Shutterstock

Lähteet: Science Alert, I heart dogs, Brightside

Koirat ovat tunteellisia ja uskollisia lemmikkejä. Jaa artikkeli eteenpäin, jos rakastat koiria yhtä paljon kuin mekin.