Tämä virhe vessassa voi levittää miljoonia taudinaiheuttajia

Laitatko vessanpöntön kannen kiinni ennen kuin vedät vessan? Luultavasti aika harva vaivautuu tekemään niin, ainakaan joka kerta. Syytä kuitenkin olisi, sillä jokainen vessan vetäminen saa miljoonat bakteerit lentämään. Vessan vetäminen kun on sen verran voimakas tapahtuma, että pöntössä oleva vesi roiskuu ympäriinsä − ja sen mukana tietysti kaikki mitä siellä vedessä mahtoi ollakaan. 

Vaikka sitä ei huomaisikaan, pöntöstä voi levitä roiskeita jopa kuuden metrin päähän. Joissakin vessoissa ja tietyssä valaistuksessa ilmiö onkin mahdollista havaita; pisaroita lentelee joka suuntaan. Joskus ne voivat päätyä hammasharjaasi, käsiisi, tai kasvoillesikin. Taudinaiheuttajat leviävät siis moneen vessan kolkkaan.  

Vessanpönttö on todellinen bakteeripönttö, sillä ruotsalaisen tutkimuksen mukaan jokainen gramma ulostetta sisältää miljoonia bakteereita. Eikä siinä vielä kaikki, vaan nämä bakteerit voivat selvitä hengissä jopa viikkoja pöntön kosteuden ansiosta. Jokaisen vessan vetämisen jälkeen arviolta noin miljoona bakteeria jää sinne jatkamaan elämäänsä. Vessanpöntön kannen jättäminen auki vessan huuhtelun ajaksi on siis virhe. 

Kannattaa ehdottomasti laittaa pöntön kansi alas ennen vessan vetämistä, sillä niin tekemällä estät taudinaiheuttajia leviämästä pöntön ulkopuolelle. Kädet on lisäksi tietysti syytä pestä hyvin vessakäynnin lopuksi.

−Tärkeintä on pestä kädet kunnolla. Monet kantavat mukanaan käsidesiä ollessaan kaupungilla välttääkseen flunssa- ja norovirustartunnat, mutta se ei riitä. Käsidesiä voidaan käyttää käsienpesun lisukkeena, mutta itse pesua se ei koskaan korvaa,” sanoo Rentokil Initial-yhtiön Björn Hellquist.

Kannattaa siis ottaa tavaksi vessanpöntön kannen sulkeminen ennen vessan vetämistä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!