Tämä nainen pelasti vakavasta ekseemasta kärsivän poikansa, ja varoittaa nyt muita vanhempia.

Vuoden 2013 alku oli Stephanielle, hänen aviomiehelleen, ja heidän 6-vuotiaalle tyttärelleen riemukas. Stephanie oli raskaana, ja nyt tulossa oli poika. Kun Isaiahiksi nimetty poika oli vain kolmen kuukauden ikäinen, alkoi painajainen. Isaiah sai poskiinsa punoittavaa ihottumaa. Stephanie vei poikansa lastentautilääkärille, joka arveli pojan saaneen jonkin tuntemattoman tartunnan seuraksena ihottumaa. Lääkäristä kotiin palattuaan Stephanie hankkiutui eroon kaikista perheen shampoista, voiteista, ja deodoranteista korvaten ne hypoallergisilla tuotteilla. Hypoallergiset tuotteet aiheuttavat allergisia reaktioita normaalia epätodennäköisemmin. Hän myös laittoi roskiin kaikki muutkin kodintuotteet joiden arveli voivan aiheuttaa allergiaa tai ekseemaa. Isaiahin iho-oireet kuitenkin pysyivät. Pienen pojan kasvoissa oli pahoja rakkuloita, ja kasvojen iho halkeili ja hilseili. Usean sairaalakäynnin jälkeen pojalla diagnosoitiin vaikea ekseema, ja sen hoitamiseen määrättiin kortisonia. Stephanie ja hänen puolisonsa eivät olisi osanneet aavistaa, että pojalle määrätty lääkitys ja hoito vain pahentaisivat tämän oireita. Mitä enemmän kortisonia poika sai, sitä pahemmaksi hänen ekseemansa yltyi. Perheen elämä alkoi pyöriä Isaiahin kärsimyksen ympärillä. Hänellä oli jatkuvasti kipuja, ja hän itki yöt ja päivät. Hänen vanhempansa tunsivat olonsa avuttomaksi eivätkä he tienneet mitä tehdä. Oman pienen pojan kärsimys sai vanhempien sydämet särkymään. Ajan mittaan Stephanie alkoi kuunnella äidinvaistoaan yhä tarkemmin, ja se johdatti hänet oivallukseen joka muutti kaiken…    

sister1
Kuva

 

Vuonna 2013 Stephanie synnytti toisen lapsensa. Poikavauva tuli maailmaan aivan terveenä ja iloisena, ja hänet nimettiin Isaiahiksi. Vanhemmat ja isosisko olivat todella ihastuneita uuteen tulokkaaseen.

isah1
Kuva

 

Kun Isaiah oli kolmen kuukauden ikäinen, Stephanie huomasi jonkin olevan pielessä. Hän huomasi punoittavaa ihottumaa poikansa poskilla ja vei tämän lääkäriin. Diagnoosina oli tartuntana saatu ihotulehdus.

isah2
Kuva

 

Stephani tuli kotiin lääkärikäynniltä ja heitti pois kaikki tuotteet ja aineet jotka olivat mahdollisesti allergiaa aiheuttavia, kuten shampoot, deodorantit, ja tuoksusaippuat.

Siitä huolimatta Isaiahin ihotulehdus vain paheni. Sitten poika vietiin allergialääkärille, ja hänellä diagnosoitiin ekseema. Hoidoksi määrättiin antibiootteja ja mietoa kortisonivoidetta.

isah3
Kuva

 

Antibiootit ja kortisonivoide eivät auttaneet, vaan Isaiahin iho-oireet vain pahenivat. Eräänä päivänä tilanne oli niin paha, että Isaiah vietiin sairaalan päivystysklinikalle. Siellä hänelle kirjoitettiin uusi kortisonivoideresepti ja hän sai myös sieni-infektiolääkettä.

Painajainen kuitenkin jatkui, ja Stephanie nukkui joka yö kärsivän poikansa vieressä häntä lohduttaakseen.

isah5
Kuva

 

Stephanien etsiessä vastauksia ja mahdollista ratkaisua poikansa tilaan, poloisen Isaiahin kärsimys jatkui ja jatkui. Isaiahin hiukset putosivat pois ja hän oli koko ajan väsynyt. Häntä käytettiin jatkuvasti sairaalassa, mutta ainut asia mikä muuttui näytti olevan se, että hänelle määrättiin joka kerta vahvempaa kortisonivoidetta.

Vaikka alussa pojalla oli ekseemaa vain poskien alueella, nyt hänen koko kehonsa oli vaikean ihottuman peitossa.

isah4
Kuva

 

Pojan kämmenet piti kääriä sideharsoon jotta hän ei raapisi ihoaan. Koska vesi oli ainut asia joka sai hänet rauhoittumaan, Stephanie kääri poikansa päivittäin pyyhkeisiin ja vaatteisiin, ja laittoi hänet juoksevan veden alle.

clear1
Kuva

 

Pojan iho parani, mutta vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Sitten tilanne meni taas huonompaan suuntaan. Hän menetti painoa, kärsi nestehukasta, ja tuoksui hieman metalliselle. Hän sai taas lisää kortisonia.

Isaiah oli kuin pahassa kierteessä jolle ei näkynyt loppua.

lillen1-600x800
Kuva

 

Sitten Stephanie ja hänen aviomiehensä alkoivat lukea kaiken mahdollisen internetissä saatavilla olevan tiedon aiheesta. He löysivät useita kortisonihoitoa käsitteleviä sivuja. Yksi niistä oli voittoa tavoittelemattoman järjestön ITSANin (International Topical Steroid Addiction Network) verkkosivut, ITSANin verkkosivuilla he lukivat kortisonivoiteiden haitallisista sivuvaikutuksista pitkällä aikavälillä.

isah7
Kuva

 

He huomasivat, että Isaiahilla oli kaikki verkkosivuilla mainitut oireet.

isah9
Kuva

 

Isaiahin vanhemmat päättelivät kortisonin saaneen pojan ekseeman vain pahenemaan. Tilanteen parantamisen sijaan voiteet olivat saaneet pojan ihon riippuvaiseksi kortisonista, jolloin se tarvitsi jatkuvasti suurempia ja vahvempia annoksia. Lääkärit eivät osanneet epäillä näin käyneen.

isah10
Kuva

 

Kun Stephanie yritti suostutella lääkäreitä olemaan kirjoittamatta kortisonireseptejä, he eivät kuunnelleet häntä. Sairaalan väki tuntui ajattelevan Stephanien olevan kajahtanut. Nainen kuitenkin luotti omaan vaistoonsa ja lopetti kortisonin antamisen pojalleen. Isaiah oli ilmeisen allerginen kortisonille.

Sitten onneksi eräs lastenlääkäri kuunteli Stephanieta, ja antoi Isaiahille suonensisäistä nesteytystä ja ravinteita.

isah11
Kuva

 

10 kuukautta kortisonin käytön lopettamisen jälkeen Isaiahin iho oli selvästi paremmassa kunnossa. Stephanie toimi siis vastoin lääkärien ohjeita, ja viimeinkin hänen poikansa iho oli alkanut parantua ja paino nousta. Siitä huolimatta jotkut lääkärit suosittelivat heille kortisonia, mutta jonkin ajan kuluttua se loppui.

“Luulen, että he viimein ymmärsivät kuinka vakavissamme olimme kortisonin välttämisen suhteen. Lääkärit perääntyivät nähdessään kuinka Isaiahin tilanne parani koko ajan,” Stephanie kirjoitti blogissaan.

isah10-1
Kuva

 

Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin, Isaiahilla ei ole enää ekseemaa, ja hän voi muutenkin hienosti. Kun hänen kortisonihoitonsa lopetettiin, hän alkoi viimein parantua ja saada elämänilonsa takaisin. Onpa hienoa nähdä kuinka hyvältä hänen ihonsa näyttää nyt!

itchy1
Kuva

 

Nyt kun pitkään kestäneet vaikeat ajat ovat ohi, perhe haluaa levittää tietoutta kortisonihoidon mahdolllisista negatiivisista vaikutuksista iho-oireisiin joita varten sitä on itse asiassa määrätty. He haluavat myös useampien lääkäreiden ymmärtävän ja ottavan huomioon potilaiden mahdolliset kortisoniallergiat, joilla voi olla todella surulliset seurakset.

Jaa tämä juttu Facebookissa kaikille kavereillesi, jotta mahdollisimman moni meistä olisi tietoinen kortisonivoiteiden mahdollisista haittavaikutuksista!

 Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!