Syöpää sairastava tyttö vaipuu koomaan, tuolloin isä tallentaa sydäntä särkevän hetken

Lindsey Lourenco on todellinen taistelija – tämä ei ole pelkästään puhetta, vaan myös totta. 

Lindsey on 18-vuotisen elämänsä aikana taistellut 6 vuotta leukemiaa eli verisyöpää vastaan. 

Tyttö on jokaisella kerralla parantunut rankoista syöpähoidoista, mutta koko perhe toivoi, että tyttö pääsisi vihdoin vapaaksi kamalasta painajaisesta. 

Lääkärien kovasta työstä, vanhempien vahvasta uskosta ja Lindseyn rohkeudesta huolimatta – lopulta mitään ei ollut kuitenkaan tehtävissä. 

Lindsey vaipui koomaan, josta hän ei enää koskaan tulisi heräämään.

Tätä videota kuvatessa hänellä ei ollut enää paljoa aikaa jäljellä. 

Lindseyn äiti, Darlene, kaivoi kitaransa esiin ja alkoi soittamaan tyttärelleen, mahdollisesti viimeistä kertaa. 

Darlene on säveltänyt kappaleen itse ja hän esitti sen Lindeylle ensimmäistä kertaa vuonna 2011. 

”Hän on ollut tajuttomana jo lähes viikon ajan, hänen kipuaan pystytään pääosin kontrolloimaan ja se on ainut huolemme. Äiti oli aiemmin esittänyt saman kappaleen juhlissa ja tunteet olivat tuolloin olleet todella pinnassa. Saavuin eilen Lindseyn huoneeseen, jotta saisin nähdä, kun Darlene soittaa ja laulaa tyttärellemme”, tytön isä Tony Lourenco kertoo.

Lindsey menehtyi leukemiaan päivää myöhemmin ja traagisen surullinen tarina tuli päätökseen.

Toivon sydämeni kyllyydestä, että Lindsey kuuli äitinsä laulun ja kitaransoiton. 

Voit kuunnella koskettavan esityksen alapuolelta:

Äidin ja lapsen välinen side on aina ainutlaatuinen, tämä video todistaa sen paremmin kuin mikään muu. 

On sydäntä särkevää nähdä Lindsey ja hänen äitinsä tällaisessa tilanteessa, mutta samalla koko tilanteessa on myös pilkahdus valoa. 

Lourencon perhe on varma siitä, että Lindsey kuuli äitinsä säveltämän kappaleen ja myös minä todella toivon, että niin oli. Lepää rauhassa, urhea taistelija! 

Jaa video Facebookissa mikäli äidin säveltämä kappale nosti tunteesi pintaan.