Suomalaistutkimus: Tästä syystä kannattaa saunoa 4 kertaa viikossa

Itä-Suomen yliopiston Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -tutkimuksessa selvitettiin saunomisen yhteyttä muistisairauksiin.

20 vuotta kestäneeseen seurantatutkimukseen otti osaa 2 000 suomalaista keski-ikäistä miestä. Heidät jaettiin saunomistottumuksiensa mukaan kolmeen ryhmään: kerran viikossa saunovat, 2-3 kertaa viikossa saunovat ja 4-7 kertaa viikossa saunovat.

Tulosten perusteella voi sanoa, että ahkera saunominen vähentää huomattavasti riskiä sairastua dementiasairauteen. 4-7 kertaa viikossa saunovilla miehillä riski on 66 prosenttia pienempi kuin kerran viikossa saunovilla.

Aiemmin julkaistut tulokset samasta tutkimushankkeesta ovat osoittaneet, että runsas saunominen pienentää merkittävästi myös sydänperäisen äkkikuoleman, sepelvaltimotauti- ja muiden sydänkuolemien sekä muista syistä johtuvien kuolemien vaaraa.

Saunomisen ja dementiariskin yhteyttä ei ole aikaisemmin tutkittu. Tutkimusta johtaneen vs. professori Jari Laukkasen mukaan saunominen voi suojella sydäntä ja muistia osin samojen, vielä huonosti tunnettujen mekanismien kautta.

”Sydän- ja verisuoniterveyden tiedetään kyllä vaikuttavan myös aivojen toimintaan. Saunomiseen liittyvillä hyvän olon ja rentoutumisen kokemuksilla voi myös olla merkitystä”, Laukkanen sanoo.

Suomalaistutkijoiden tutkimustulokset julkaistiin Age & Ageing -lehdessä.