Sotilaan vaimo innostuu silmittömästi “The Ellen DeGeneres Show’ssa”.

Eräässä viime vuoden ohjelmassaan Ellen DeGeneres sai kesken ohjelman puhelun Yhdysvaltain armeijan sotilaalta nimeltä Chris. Hänen vaimonsa oli studioyleisön joukossa, ja Chris pyysi Elleniä yllättämään vaimonsa. Ja sen Ellen tekikin! Itse asiassa en muista koskaan kenenkään ohjelman yleisön jäsenen reagoineen Ellenin yllätyksiin yhtä voimakkaasti kuin Mary. Vietettyään yhdeksän hääpäivää yhdessä, Chris ja Mary joutuivat viettämään kymmenennen hääpäivänsä erillään. Chrisin täytyi olla Missourin osavaltiossa armeijan harjoituksissa, ja Maryn vanha ja huonokuntoinen auto ei ollut tarpeeksi luotettava kuuden tunnin matkaan Oklahoman puolelta Chrisin luokse. Kun Mary kertoi tilanteesta Ellenille, huomasin että Ellen ei vaikuttanut yhtä myötätuntoiselta kuin yleensä. Mutta se oli vain teatteria. Kun Ellen mainitsi kuin ohimennen Maryn uuden Ford Escapen, Mary katsoi Elleniä hassusti kuin kysyen ”mitä’? Kun auton taakseen peittänyt verho nostettiin ylös, Mary näki uuden katumaasturinsa eikä pystynyt olemaan kirkumatta. En aio kertoa teille kaikkea, mutta yllätys vain paranee videon lopulla…Kannattaa siis katso loppuun asti!

Oliko tämä sinustakin mukavaa katseltavaa? Jos oli, niin jaa se Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!