Perhe voitti lotossa 382 miljoonaa euroa — Mitä he tekevät rahalla? Mieletöntä!

Me kaikki olemme joskus unelmoineet siitä, kuinka lottovoitto tulisi muuttamaan elämämme ja mitä tekisimme rahoilla. 

New Jerseystä kotoisin oleva Smithin perhe joutui tällaiseen tilanteeseen, kun he voittivat Powerballin 382 miljoonan euron jättipotin. 

Smithin perheeseen kuuluu Pearlie Mae Smith ja hänen 7 lastaan. He lupasivat käyttää rahansa yhteisön hyväksi ― ja he myös tarkoittivat sitä. 

8-henkinen perhe jakoi rahat niin, että jokainen heistä sai verojen jälkeen noin 22 miljoonaa euroa. Perhe maksoi pois kaikki laskut, opintolainat ja järjesteli taloudelliset asiat, jonka jälkeen he investoivat rahat ”Smith Family Foundation” -järjestön kautta New Jerseyssä sijaitsevaan Trenttonin kaupunkiin, Huffingtonpost kirjoittaa. 

Smith Family Foundationin mukaan perheen tulevaisuus hyväntekeväisyydessä oli väistämätöntä.

”Yhdistyksen siemenet oltiin kylvetty jo vuosikymmeniä sitten Trentonin eteläisessä osassa, jossa Seamon ja Pearlie Smith kasvattivat lapsensa sekä opettivat heitä olemaan ahkeria ja anteliaita”, yhdistyksen sivuilla kirjoitetaan. 

Perhe juhli uuden yhdistyksen perustamista vain vuosi sen jälkeen, kun he olivat voittaneet jättipotin. Yhdistys tarjoaa taloudellista tukea opiskelijoille, perheille ja alueen kehittämistä varten, Huffingtonpost kirjoittaa. 

© Smith Family Foundation

”Haluamme rahoittaa ohjelmia, jotka vaikuttavat köyhyyteen ja siihen, kuinka ihmisistä tulee köyhyiä tai syrjäytyneitä”, yksi perheenjäsenistä kertoo NJ.com-sivustolle ja jatkaa:

”Ruoan antamisen sijasta, autamme heitä löytämään itselleen työpaikkoja ja saamaan oikeanlaisen koulutuksen, jotta he voivat tulevaisuudessa ostaa itse ruokansa.” 

”Emme halua, että katujengit ja väkivalta tulee ensimmäisenä mieleen, kun ihmiset ajattelevat Trentonia. Haluamme, että ihmiset ajattelevat eloisaa kaupunkia, joka mahdollistaa hyvän elämän kaikille ihmisille.” 

Yhdistys tekee yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa, jotta lyhyen ja pitkän aikavälin muutokset olisivat Trentonille mahdollisimman positiiviset. 

Katso alta lehdistötilaisuus, jossa Smithin perhe astelee lavalle ja kertoo upeista suunnitelmistaan:

Mikä uskomaton perhe!

Maailma tarvitsee lisää Smithin perheen kaltaisia ihmisiä — jaa tämä artikkeli, mikäli olet samaa mieltä!