Joulua ei vietetä lompakolla: Video kodittomasta miehestä osuu suoraan sydämeen

Joulu on aikaa, jolloin kokoonnumme yhteen läheistemme ja rakkaidemme kanssa – syömme hyvin ja vietämme aikaa yhdessä kaikessa rauhassa. Kaikilla ei kuitenkaan ole niitä läheisiä, joiden kanssa viettää joulua, ja joskus pidämme omaa, etuoikeutettua tilannettamme helposti itsestäänselvyytenä.

Lisäksi tänä päivänä tuntuu siltä, että yhä useammat ajattelevat, että joulu syntyy paksusta lompakosta, ei rakkaudesta.

Siksi haluan jakaa tämän musiikkivideon, jonka voit katsoa alempaa artikkelista. Se on kolmesta tenorista koostuvan Gentri-yhtyeen esittämä tulkinta O Holy Night -kappaleesta.

Mutta musiikkivideo kertoo myös upean tarinan perheestä, jolla on kaikkea, mitä he voivat toivoa – sekä kodittomasta miehestä, jonka he tapaavat kadulla.

Video toimii meille kaikille muistutuksena siitä, mistä joulussa todella on kyse: Lämmöstä, yhteisöllisyydestä ja muiden huomioon ottamisesta.

Emme saa unohtaa joulun perimmistä sanomaa. Ja tämä video toimii siitä hyvänä muistutuksena.

Jaa joulun sanomaa eteenpäin. Jokainen voi tehdä jotain pientä jonkun toisen hyväksi. Samalla saa itsellekin hyvän joulumielen.