Perhe jätti koiran jälkeensä muuttaessaan- sitten naapuri päätti auttaa koiraa

Perhe pakkasi tavaransa ja valmistautui muuttamaan toiseen kotiin. Ennen lähtöään he jättivät talon pihalle kaiken mitä he eivät halunneet tai voineet ottaa mukaansa. Tuon tavaran ja jätteen joukkoon joutui myös perheen pitbull nimeltään Boo. 

Tämä teko kiinnitti tietysti naapureiden huomion. Yksi heistä liikuttui koiran kohtalosta niin kovasti että hän päätti tehdä asialle jotakin.

Hän otti tilanteesta kuvan ja laittoi sen Facebookiin. Silloin asiat alkoivat muuttua. 

Kun Yhdysvalloissa Detroitin alueella elänyt perhe joutui muuttamaan, he pakkasivat kaikki tavaransa- paitsi niitä mitä he eivät enää halunneet. 

Vanhan ja käyttökelvottoman rojun joukossa oli myös pitbull Boo. Se jäi yksin tavaroiden keskelle ilman ruokaa. Sen omistajat olivat pettäneet sen luottamuksen ja jättäneet sen kaatopaikalle joutavan rojun joukkoon. He jopa tulivat myöhemmin poimimaan tavaroiden joukosta muutamia esineitä, mutta koira sai pettyä toistamiseen. He olivat särkeneet lemmikkinsä sydämen.

YouTube

Yksi naapureista katseli epäuskoisena mitä oli tapahtunut- ja hän tiesi heti että hänen oli autettava koiraa. Se ansaitsi uuden ja paljon paremman kodin. Boo ansaitsi kodin jossa tiedetään miten eläimiä tulee kohdella.

Hän otti surullisen kuvan jossa Boo nukkui patjalla muiden nurmikolle jätettyjen tavaroiden joukossa ja laittoi sen Facebookiin. Kuva levisi netissä nopeasti ja se sai tuhansia jakoja. Viimein sen näki mies nimeltä Mike Diesel.

YouTube

Mike meni suoraan asiaan: hän halusi antaa Boolle uuden mahdollisuuden. Hän tulikin tapaamaan koiraa sen surulliseen leiriin, sen entisen kotitalon edustalle. Yksinäinen ja masentunut Boo ei ollut liikkunut minnekään. Mike lähestyi koiraa varovasti ja vietti pari tuntia sen kanssa vain jutellen. Koira sai Mikeltä ruokaa, ja lopulta se suostui jättämään entisen kotinsa ja lähtemään Miken mukaan.

YouTube

Mike ansaitsi kärsivällisyydellään Boon luottamuksen ja se näyttikin hänelle miten mukava koira se olikaan. Nyt he ovat parhaita kavereita ja asuvat yhdessä. Koirasta tuntui varmasti kamalalta kun sen perhe jätti sen. Onneksi Mike otti sen omakseen!

YouTube

Katso video:

Onnelliset loput ovat parhaita! Jaa tämä tarina Facebookissa jos koiran kohtalo koskettia sinuakin.

Julkaistu Eläinraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa.