Pariskunta löysi jäätyneen suden joesta ja päätti toimia – nyt kaikki ylistävät ihmepelastumista

Monet Euroopan maat ovat jo pitkään tehneet paljon töitä suojatakseen susien tulevaisuuden. Ja työ on jo tuottanut tulosta. Susipopulaatio on kasvanut huomattavasti kaikkialla Euroopassa.

Susiin kohdistuu kuitenkin edelleen paljon vastustusta ja sen myötä salametsästystä. Sen kohteeksi joutui varmaankin myös susi Navarre, joka löytyi jäätyneenä ja laihtuneena kylmästä joesta Italiassa.

Onneksi eräät ohikulkijat huomasivat suden, joka ei pystynyt liikkumaan jäisessä vedessä. He soittivat apua, ja pian paikalle saapui vapaaehtoisia paikallisesta eläinsuojelujärjestöstä.

Veestä pelastettu susi vaikutti elottomalta, eikä sillä ollut enää sykettä, mutta eläinpelastajat eivät antaneet periski. Sitä, mitä seuraavaksi tapahtui, voisi kutsua jopa ihmeeksi. Lue eteenpäin, sillä tämä poikkeuksellinen tarina on koskettanut kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri maailman.

navarre1

Kylmänä tammikuun päivänä vuonna 2012 eläinsuojelujärjestö Monte Adone sai hälytyksen pariskunnalta, joka oli löytänyt avuttoman suden joesta Italian Camugnanosta, joka sijaitsee lähellä Bolognan kaupunkia. Myöhemmin kävi ilmi, että urossutta oli ammuttu 35 kertaa.

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 15.56.17

Kun järjestön vapaaehtoiset saapuivat paikalle yhdessä poliisin kanssa, tajusivat kaikki, että tilanne oli erittäin vakava. He toimivat nopeasti ja juoksivat pelastamaan sutta joesta.

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 15.58.31

Kun he yrittivät nostaa eläintä joesta, vaikutti tilanne toivottomalta. Susi oli eloton, sillä ei ollut pulssia ja se ei hengittänyt.

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 15.58.43

Nopean lääkärintarkastuksen jälkeen eläinpelastajat päättivät yrittää elvyttää sutta. Muutaman pitkältä tuntuneen sekunnin ajan näytti siltä, että mitään ei tapahtuisi, mutta sitten tapahtui ihme. Susi tuli tajuihinsa ja alkoi taas hengittää.

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 16.01.47

Susi, joka nimettiin Navarreksi, vietiin mittavien varotoimien myötä eläinsairaalaan. Ensimmäiset päivät olivat kriittisiä ja eläinlääkärit valvoivat Navarren vointia päivin ja öin.

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 16.04.20

Susi oli menettänyt paljon verta, sillä oli ihottumaa ja paljon lyijyä elimistössä ampumisen takia. Kuntouttamisessa meni pitkään, mutta eläinlääkärit huomasivat Navarren elämänhalun. Se ei suostunut luovuttamaan. 

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 16.05.05

Vietettyään kaksi kuukautta sairaalassa Navarre pääsi vihdoin ulos raittiiseen ilmaan. Se oli saanut 5 kiloa lisää painoa ja oli toipunut pahimmista ruhjeista. Mahtavia uutisia!

Skarmavbild 2016-05-19 kl. 16.10.45

Tästä voit katsoa videon Navarren uskomattomasta taistelusta:

Jaa tämä artikkeli, jos sudet ovat mielestäsi upeita eläimiä.