Pari minuuttia “lankuttamista” päivässä muuttaa kehoasi vain kuukaudessa

Minne vain katsonkin näinä päivinä, kaikkialla tyrkytetään viimeisimpiä ravinto-ohjelmia ja kuntoiluvinkkejä. Joskus informaatiotulva voi tuntua ahdistavalta, mutta koetan muistuttaa itseäni että mitä tahansa teenkin, elimistöni tarvitsee laadukasta ja ravitsevaa ruokaa, säännöllistä kuntoilua, ja reilusti unta. Nuo kolme asiaa ovat aina terveellisen elämäntavan peruspilarit. Jotkut väittävät, että toiset tavat päästä hyvään kuntoon ovat parempia ja nopeampia kuin toiset. Sanotaan, että on taianomaisia harjoituksia jotka voivat saada kehossasi aikaan muodonmuutoksen. Ja vaikka tuo ei ole sataprosenttisesti totta, on yksi harjoite joka pääsee lähelle. Vain parin minuutin päivittäisellä huhkimisella voit parantaa kehosi voimaa ja kestävyyttä yhdellä ainoalla liikkeellä, joka ei itse asiassa ole edes liike: lankuttamisella.

Harjoitetta kutsutaan lankuttamiseksi tai lankuksi, sillä tavoitteena sitä tehtäessä on pysyä suorana kuin lankku. Viime vuosien ajan erilaisia lankkuohjelmia ja -haasteita on ollut netissä nähtävissä, ja monet ovat niitä kokeilleetkin. Ja minunkin mielestäni lankuttamista kannattaa kokeilla, ja se kannattaa myös ottaa kuntoiluohjemaan vakinaiseksi osaksi. Se on hyvä ja tehokas harjoite.

Ensimmäinen ajatus on varmasti monelle se, että lankuttaminen on ensisijaisesti vatsalihasliike. Ja se onkin erinomainen keino vatsalihasten vahvistamiseen, mutta se parantaa myös ryhtiä, tasapainoa, ja liikkuvuutta. Liike toimii kuitenkin vain, jos sen toteuttaa oikealla tekniikalla. Women’s Daily Magazine-lehden mukaan lankuttaminen polttaa rasvaa ja vahvistaa selän, vatsan, pakaroiden, käsivarsien, ja jalkojen lihaksia.

15545443-woman-doing-plank-exercise-on-mat-in-gym-600x390
Mostphotos

 

Mikä on siis tämän jutun lankkuhaaste? Se alkaa todella helposti, sillä aluksi vaaditaan vain 20 sekuntia lankutusta päivässä. Vähitellen lankutusaika lisääntyy ja ohjelma muuttuu haastavammaksi. Ota haaste vastaan ja noudata ohjelmaa. Se kestää 28 päivää mikä ei ole mahdottoman pitkä aika kun pidät mielessä että päivittäin tarvitaan vain muutamia minuutteja ohjelman toteuttamiseen.

Päivät 1 ja 2: 20 sekuntia

Päivät 3 ja 4: 30 sekuntia

Päivä 5: 40 sekuntia

Päivä 6: lepo

Päivät 7 ja 8: 45 sekuntia

Päivät 9, 10, 11: 60 sekuntia

Päivä 12: 90 sekuntia

Päivä 13: lepo

Päivät 14 ja 15: 90 sekuntia

Päivät 16 ja 17: 120 sekuntia

Päivä 18: 150 sekuntia

Päivä 19: lepo

Päivät 20 ja 21: 150 sekuntia

Päivät 22 ja 23 180 sekuntia

Päivä 24: 210 sekuntia

Päivä 25: lepo

Päivä 26: 210 sekuntia

Päivä 27: 240 sekuntia

Päivä 28: Niin pitkään kuin pystyt

 

Olet nyt valmis aloittamaan haasteen.

Toki kannattaa jatkaa harjoittelua ja kuntoilua haasteen loppumisen jälkeenkin, ja sen aikanakin on parasta kuntoilla monipuolisesti. Voit myös kokeilla alla olevia lankkuharjoituksia vaihtelun vuoksi.

shutterstock_387872407-600x600
Shutterstock

 

Lankuttamisen ei pitäisi tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä, joten on tärkeää olla tietoinen oikeasta tekniikasta ja hallita se.

• Pidä kyynärpäät suoraan olkapäiden alapuolella jotta paino jakautuu oikein.

• Pidä selkäranka suorana. Selkää ei saa päästää kaareutumaan.

• Pidä vatsa tiukkana!

• Pidä jalat ja jalkaterät hieman toisistaan erillään.

• Hengitä tyynesti ja rentoutuneesti.

 

Voit katsella oikeaa tekniikkaa tältä videolta.

 

Monet, kuten Remedy Daily, ovat kirjoittaneen lankuttamisesta ja lankkuhaasteesta ja sen hyödyistä. Joten kyllä, haaste on kokeilemisen arvoinen!

Jaa tämä juttu Facebookissa ja haasta ystäväsi lankuttamaan! Ehkä voitte jopa tehdä sitä yhdessä. Onnea haasteeseen!

 Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.