Olutjooga on trenditietoisten ihmisten uusin villitys

Kun haluat rentoutua, otatko oluen ja lysähdät sohvalle katselemaan televisiota? Se hetki ensimmäisen siemauksen jälkeen on kuin meditaatiota ja rentoutumista parhaimmillaan! 

Jooga on viimeisten vuosien aikana saanut vahvaa jalansijaa ihan tavallisten ihmisten keskuudessakin, eikä sitä enää pidetä ”outona” harrastuksena. Joogastakin on olemassa erilaisia versioita, kuten kuumajooga ja esimerkiksi alaston jooga. Olutjooga on uusi trendi joka on houkutellut yhä uusia harrastajia joogan pariin. 

Olutjooga sai syntynsä, kun saksalainen joogaohjaaja Jhula oli Yhdysvalloissa vieraana Burning Man-nimisillä festivaaleilla. Siellä juotiin tietysti paljon olutta, joten kotiin palattuaan hän keksi yhdistää joogan ja oluen, sillä hänen kotikaupungissaan ihmiset rakastavat molempia.

”Eräänä päivänä vain tein puolivillaisia joogaliikkeitä samalla kun join olutta. Siitä se sitten lähti,” Jhula sanoo.

Hän aloitti olutjoogatuntien pitämisen joogastudion lisäksi teknoklubeilla, baareissa ja puistoissa.

© Facebook / Bieryoga

Aluksi ei välttämättä kuulosta siltä että joogalla ja oluella olisi paljoakaan yhteistä, mutta ne sopivat varmasti paremmin yhteen kuin useat muut joogan oudoista versioista, kuten riippumattojooga tai lumijooga. Olut ja jooga kuitenkin jakavat yhteisen tarkoituksen!

Jhula kirjoittaa Bieryogan nettisivuilla seuraavasti: ”Olutjooga on kahden rakkauden avioliitto. Molemmat ovat vuosisatoja vanhoja terapiamuotoja keholle, mielelle ja sielulle. Oluenjuonnin ilo ja joogaamisen syvällisyys täydentävät toisiaan.”

© Facebook/Bieryoga

Olutjoogan on tarkoituskin olla hauskaa. 

”Olutjooga on hauskaa, mutta se ei ole mikään vitsi. Noudatamme joogan filosofioita ja yhdistämme ne oluenjuonnin nautinnon kanssa päästäksemme tietoisuuden korkeimmille asteille.”

© Facebook/Bieryoga

Kuulostaako tämä juuri sinulle mieleiseltä tekemiseltä? Tähän mennessä olutjoogaa harrastetaan vain harvoissa paikoissa Saksassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. 

Voihan olutjoogaa kuitenkin kokeilla kotonakin sitä odotellessa että se saapuu Suomeen! 

Jaa tämä juttu Facebookissa jos haluaisit kokeilla olutjoogaa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.