Nainen otti kuvan tuntemattomasta perheestä – 2 päivää myöhemmin hän saa hyytävän viestin

Kamalat asiat tuntuvat yleistyvät maapallollamme nopeammin kuin koskaan, ja joskus tulee sellainen olo, että ei voi itse vaikuttaa mitenkään mihinkään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen pääsee pitkälle sillä, että kohtelee muita ihmisiä niin kuin haluaisi, että itseä kohdellaan.

Pienet kohteliaat eleet tekevät lopulta suuren muutoksen ja voivat vaikuttaa ihmisiin maailmanlaajuisesti. Tämän vuoksi haluamme jakaa sinulle tämän valokuvan – jonka osoittautui poikkeuksellisen merkitykselliseksi.

Toivomme, että tämä valokuva saisi ihmiset kuuntelemaan omaa sydäntään ja toimimaan sen varassa.

Joyce Rhinehart oli syömässä jäätelöä lapsenlapsensa Blaken kanssa viime kesänä. He olivat syöneet jäätelöt ja olivat valmiita lähtemään kotiin, kun Joyce huomasi perheen, joka söi penkillä juuri ostamiaan jäätelöitä.

”Tunsin, että halusin ottaa heistä perhekuvan”, Joyce kirjoitti Facebookiin jakamassaan tilapäivityksessä.

Perhe ilahtui Joycen ideasta. Joyce otti heistä kuvan kännykällään, ja antoi perheen tyttären sitten lähettää sen heidän omiin puhelimiinsa. Sen jälkeen kaikki lähtivät tyytyväisinä kotiin.

Facebook

Tämä tarina ei kuitenkaan loppunut tähän. Joycen puhelin piippasi muutama päivä myöhemmin. Hän huomasi, että viesti oli tullut tuntemattomasta numerosta. Hän avasi viestin ja sai kylmiä väreitä – ja alkoi sitten itkeä.

”Hei, otit valokuvan meistä jäätelökioskin edessä 8. päivä kesäkuuta. Minun vaimoni kuoli eilen, ja ottamasi valokuva oli viimeinen perheestämme otettu yhteiskuva. Haluan kiittää sinua sydämeni pohjasta, olit niin ystävällinen ja se et tiedä paljon se merkitsi meille. Sydämeni pohjasta: Kiitos.”

Älä koskaan aliarvoi pienen eleen tai teon merkitystä. Juuri tämänkaltaisilla tilanteilla voi olla niin valtava merkitys. Elämä koostuu rakkaudesta, ystävyydestä ja myötätunnosta – tällä ajatusmallilla voimme rakentaa maailman, jossa kaikki viihtyvät.

Jaa tämä tarina ystävillesi, jotta hekin muistavat, kuinka valtava merkitys pienillä eleillä voi olla. Voimme yhdessä rakentaa tästä maailmasta paremman paikan.