Nainen kasvatti hirven vasasta asti ja nyt he ovat parhaita kaveruksia

Nainen kasvatti hirven vasasta asti ja nyt he ovat parhaita kaveruksia

Jotkut ihmisvauvat erottuvat joukosta vahvan persoonallisuutensa takia, eikä kukaan oikein osaa selittää mistä tuo persoonallisuus oikein sai alkunsa. Useimmiten kuitenkin vauvat ovat alussa kuin tyhjä taulu joka alkaa vähitellen muotoutua kasvatuksen ja kasvuympäristön avulla. Jos lapsi kasvaa vaikkapa hevostilalla, on todennäköistä että hän tulee aina pitämään hevosista, kenties hän tulee myöhemmin työskentelemään hevosten parissa tavalla tai toisella. Hyvin musikaalisessa ympäristössä kasvavasta lapsesta tulee luultavasti tavallista todennäköisemmin musiikin harrastaja.

Sama pätee eläimiinkin. Parhaimmillaan esimerkiksi koiran persoonallisuus on kuin peilikuva omistajansa persoonallisuudesta.

Ihmiset ovat onnistuneet aikojen saatossa kesyttämään monien eri villieläinlajien edustajia, mutta hirvenvasan kasvattaminen aikuiseksi on varmasti erittäin harvinainen teko. Niin tämä Alaskassa asuva nainen kuitenkin teki.

Alaskalainen, villieläinten rauhoitusalueella työskentelevä nainen on huolehtinut tästä hirvestä siitä asti kun se oli vielä aivan pikkuinen. Hirvi luottaa naiseen täydellisesti, ja onkin erikoista katsella kuinka nyt jo jättimäiseksi kasvanut eläin viettää niin mielellään aikaa tämän ihmisen kanssa. Normaalistihan hirvet ovat todella ujoja ihmisten suhteen.

Näyttää melkein siltä että hirvi olisi naisen lemmikki, sillä se antaa tämän rapsuttaa itseään, ottaa naiselta vastaan makupaloja ja kirmailee hänen kanssaan niityllä. Kaiken kaikkiaan on ilmeistä että hirvi viettää aikaa naisen kanssa oikein mielellään.

Olipa erikoinen video. Tällaista ei näe ihan joka päivä!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.