Nainen aikoo ostaa tavallisen nahkalaukun. Mutta kun hän katsoo sen sisälle, hän on SHOKISSA

Jokin aika sitten turistit ja paikalliset olivat shoppailemassa Bangkokissa sijaitsevassa ylellisessä nahkatuoteliikkeessä. Mutta kun he tarkastelivat laukkuja ja takkeja tarkemmin, he saivat kokea melko epämiellyttävän yllätyksen. Kaikki tiedämme mitä nahka on, mutta useimmat meistä eivät ajattele asiaa sen enempää kun ostamme ja käytämme nahkasta tehtyjä tuotteita. Muutamia viikkoja sitten eläinten oikeuksia puolustava kansainvälinen järjestö PETA järjesti melko omaperäisen tempauksen muistuttaakseen ihmisiä kouriintuntuvasti siitä mistä nahkatuotteet onkaan tehty.

Kenkiä, laukkuja, vöitä, solmioita, kukkaroita, nahkasohvia, nahkahousuja, nahkatakkeja. Moni meistä omistaa tai on omistanut jotakin joka on tehty eläimen nahasta. Myönnän, että minulta löytyy kotoa nahkakenkiä.

En kuitenkaan ole juuri koskaan miettinyt sitä kuinka nämä tuotteet on valmistettu- kunnes katsoin tämän videon. Miljoonia lehmiä, sikoja, vuohia, lampaita, hevosia, ja muita eläimiä tapetaan joka vuosi nahkatuoteteollisuuden käyttöön. Nahkatuoteteollisuus tuottaa vuosittain noin kaksi miljardia kuutiometriä nahkaa, ja sen suurimmat tuottajat ovat Kiina, Italia, Intia, Brasilia, ja Etelä-Korea.

Vaikka suurimmassa osassa näistä maista on eläinten hyvinvointia koskevia lakeja, niiden valvonta on heikkoa ja vaikeaa. Nahkatuoteteollisuutta on myös haastavaa saada noudattamaan sääntöjä.

Suuri osa teollisuuden käyttöön tulevista eläimistä kasvatetaan “eläintehtaissa” joissa olot ovat usein äärimmäisen tukalia; tilat voivat olla niin täynnä, että eläimet tuskin pystyvät liikkumaan. Kuljetukset teurastamoille ovat usein nekin lainvastaisesti ylikuormattuja kuluissa säästämiseksi. Ei ole tavatonta että kuljetuksissa on tajuntansa menettäneitä eläimiä, ja monesti ne eivät saa juomaa ja ruokaa pitkänkään matkan aikana. Usein kuljetukset tapahtuvat öisin, jolloin poliiseja tai eläinjärjestöjen edustajia ei ole matkan varrella.

Maailman suurimmalla nahkojen viejällä Kiinalla ei ole virallisia lakeja eläinten suojelemiseksi ja julmuuksien ehkäisemiseksi. Kiinassa tapetaan vuosittain noin kaksi miljoonaa koiraa ja kissaa niiden nahkojen takia. Nämä eläimet viettävät koko elämänsä metallisissa häkeissä, ja ne saavat tuntea kovaa maata jalkojensa alla vain niiden teurastuspäivänä. Koirien ja kissojen turkkeja käytetään hanskoihin, vöihin, helyihin, ja jopa lelujen kädensijoihin.

Tämä filmi on hyvä opetus ja muistutus joka saa minut luultavasti ajattelemaan kahdesti kun seuraavan kerran näen mukavan näköiset nahkakengät jotka minun tekisi mieli ostaa.

Tykkää ja jaa Facebookissa, jos olet sitä mieltä että eläimet ansaitsevat tulla hyvin kohdelluiksi- tilanteesta riippumatta.

Newsner rakastaa eläimiä, ja mielestämme niitä tulee kohdella kaikella kunnioituksella. Tykkää meistä Facebookissa, jos olet samaa mieltä.