Näin inkiväärin päivittäinen nauttiminen vaikuttaa kehoosi

Ei ole sattumaa, että inkivääriä on käytetty luonnollisena lääkkeenä vuosisatojen ajan.

Nykyajan tieteilijät ovat löytäneet ja todistaneet inkiväärin loistavat terveysvaikutukset. Inkiväärin syötävää osaa, eli juurta, on saatavilla monista myymälöistä.

Henkilökohtaisesti, syön inkivääriä melko harvoin. En siksi ettenkö pitäisi siitä, vaan siksi, että yksinkertaisesti unohdan ostaa sitä kaupasta.

Seuraavan listan lukemisen jälkeen inkiväärin unohtaminen tulee kuitenkin olemaan vaikeampaa! Inkivääri on varsinainen superruoka, ja toivoisin mahdollisimman monen lukevan tämän.

1. Inkivääri on hyväksi sydämelle

Inkiväärin käyttäminen voi alentaa kolesterolia, tämä tutkimus osoitti. 45 päivää kestäneen tutkimuksen ajan 85:lle korkeasta kolesterolista kärsivälle henkilölle annettiin 3 grammaa inkiväärijauhetta päivittäin.

Tutkimuksen loppuessa koehenkilöiden kolesteroliarvot olivat pudonneet merkittävästi. Matalammat kolesteroliarvot johtavat mm. pienempään riskiin sairastua sydäntauteihin, verenpainetautiin, ja aivoinfarktiin.

2. Inkivääri auttaa pitämään flunssan loitolla

Olet saattanut kuulla, että inkivääri voi lievittää flunssaa, ja jopa estää alkavan flunssan kehittymistä täyteen mittaansa.

Siinä todellakin on perää; inkivääri sisältää tulehdusta ehkäiseviä aineksia ja antioksidantteja. Tutkimuksen mukaan tuore inkivääri voi vähentää infektioden määrää.

3. Inkivääri lievittää pahoinvointia

Pahoinvointi voi vähintäänkin pilata päivän, mutta inkivääri on hyödyllinen apu oireiden lievittämiseen.

Tutkimusten mukaan inkivääri auttaa raskaudenaikaiseen pahoinvointiin, kuten myös leikkauksen jälkeiseen huonovointisuuteen.

Kuva

11887603824_66b5da223c_z-600x458

4. Vatsa tykkää inkivääristä

Inkivääriä on perinteisesti käytetty vatsanvääteisiin ja muihin vatsan ongelmiin, kuten myös ilmavaivoihin. Se auttaa myös ripuliin, ja parantaa ruoansulatusta.

5. Apua migreenin iskiessä

Päivittäinen inkiväärin nauttiminen auttaa taistelussa aivojen verisuonissa olevia tulehdusta aiheuttavia aineita vastaan.

Näin migreenin on vaikeampi iskeä, ja migreenin liittyvä pahoinvointi vähenee inkiväärin ansiosta. Tutkimus osoitti inkiväärin olevan vähintään yhtä tehokasta kuin tyypillisesti migreeniin käytetty lääke sumatriptan. 100 henkilöä, joilla oli akuutti migreeni, testattiin, ja löydöksenä oli inkiväärin ja sumatriptanin olevan yhtä tehokkaita.

Inkiväärin sivuvaikutukset olivat lievemmät kuin sumatriptanin.

6. Apua painonpudotukseen

Inkivääri parantaa ja nopeuttaa ruoansulatusta.

Se ei yksin saa kiloja katoamaan, mutta se on tehokas lisä kun haluat pudottaa painoa.

Arvostetun Columbia Universityn tekemä tutkimus osoitti olevan helpompaa olla syömättä liikoja, jos ihminen nautti aamulla inkivääriä joko juomana tai syötävässä muodossa. Tutkimuksen mukaan inkiväärin syöminen kuluttaa 43 kilokaloria.

Ginger_in_China_01

7. Lievitystä lihaskipuihinkin

On myös tieteellisesti todistettu, että inkivääri lievittää lihaskipuja. Yhdysvaltalaisen Georgian yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan päivittäin nautittuna inkivääri vähentää lihaskipuja 25 prosentilla.

8. Verenkierto paranee

Jos sinulla on kylmä, inkivääri on täydellinen ratkaisu. Sitä voi syödä, tai siitä voi kiehauttaa yrttijuoman. Tuon juurikasvin sanotaan vilkastuttavan verenkiertoa, joka saa ihmisen tuntemaan olonsa lämpimämmäksi.

9. Inkivääri vähentää kuukautiskramppeja

Inkivääriä on iät ja ajat käytetty kuukautiskramppien lievittämiseen.

Tässä tutkimuksessa 150 naiselle annettiin yksi gramma inkiväärijauhetta päivässä kuukautisten kolmen ensimmäisen päivän ajan. Inkiväärin näytettiin olevan yhtä tehokasta kuin suosittu lääke ibuprofeeni.

10. Inkivääri suojaa syövältä

Tarvitaan vielä enemmän tutkimuksia, mutta viimeaikaiset löydökset viittaavat siihen että inkivääri pienentää riskiä sairastua rinta-, haima-, ja munasarjasyöpään.

Toisessa tutkimuksessa sen näytettiin tappavan syöpäsoluja tehokkaasti.

Sanoisin, että olen jo tarpeeksi vakuuttunut. Aion siis ostaa inkivääriä ja tehdä siitä jotain herkullista jo tänään.

Ole hyvä ja jaa tämä artikkeli, jos haluat toistenkin oppivan ihmeellisen inkiväärin hyödyt!