Mies täyttää muovipussin appelsiinimehulla ja saa hetkessä aikaan virkistävän välipalan.

Olisi vaikeaa löytää juurikaan helpompaa tapaa jälkiruoan valmistamiseen kuin tämä. Kuvittele että on kuuma iltapäivä ja hikoilet kuin eläin. Ainakin tänä viikonloppuna 20 astetta pitäisi ylittyä : )

Niinpä tämä jälkiruoka on vielä syyskuussakin ajankohtainen. Sen tekemiseen tarvitaan suolaa, jääkuutioita, mehua, ja muovipusseja. Sen valmistamiseen ei tuhraannut paljoa aikaa.

Kuten voit videolta katsella, suljettavaan muovipussiin laitetaan mehua ja sitten ilmat puristetaan pussista pois ennen sen sulkemista. Pussi laitetaan isomman mutta muuten samanlaisen pussin sisälle. Sen mukaan laitetaan jääpaloja ja suolaa. Suola auttaa mehua viilenemään todella nopeasti. Sitten isoa muovipussia ravistellaan noin viiden minuutin ajan, ja valmista tuli.

Julkaistu Ruokaraamatussa, tykkää meistä Facebookissa.