Mies sanoo, että hänen kaksionsa on kuin palatsi – sitten hän avaa kotinsa ovet

Adrian Reeman on todellinen tee-se-itse guru!

Kun hän sanoo, että hänen kotinsa näyttää kuin palatsilta, hän ei valehtele.

Adrian on rakentanut kotinsa näyttämään joltain aivan muulta, kuin kaupunkikaksiolta voisi odottaa. 

Huoneisto on jäljitelmä Versaillen palatsista ja sen tekemiseen on kulunut satoja tunteja. 

Englantilainen Adrian on tehnyt kodilleen totaalisen muodomuutoksen kaupunkikaksiolleen. 

Sen seinät ja katto ovat puuta ja huoneet ovat täynnä kauniita koristeluja. 

Hän on käyttänyt kodissaan esimerkiksi kierrätettyä puuta ja viimeistelee tällä hetkellä marmorista kylpyhuonetta. 

Kaiken lisäksi Adrianilla ei ole minkäänlaista koulutusta timpurin töistä, vaan hän on opetellut tekemään kaiken itse. 

Hän ei ole myöskään koskaan käynyt Versaillen palatsissa, joten on suorastaan ihme, miten hän on saanut lopputuloksesta näin upean. 

Katso alta video Adrianin upeasta huoneistosta: 

Onpa vaikuttavan näköinen koti! Adrian on käyttänyt satoja tunteja tehdäkseen kodistaan mieleisen, mutta kova työ on todellakin kannattanut.

Jaa tämä juttu muillekin!