Mies repii vaatteet yltään pelastaakseen koiran raivoavasta virrasta

Onnettomuus voi tapahtua juuri silloin kun sitä vähiten odotat. Niin tapahtui Yhdysvaltain Utahin osavaltiossa asuvalle Sara Melnicoffille, kun hän oli ulkoilemassa rakkaan koiransa Carlin kanssa. Heidän tuiki tavallinen kävelynsä muuttui painajaiseksi, mutta onnekseen he eivät olleet yksin. Ja onneksi paikalle sattui sankari joka ei epäröinyt rientää avuksi.

Sara oli kävelemässä koiransa kanssa kotinsa läheltä menevän joen varrella, kuten niin monesti ennenkin. Viime aikoina oli satanut paljon, ja vuorille satanut lumi suli nyt kovaa vauhtia saaden joenpinnan nousuun.

Valitettavasti Saran koira kuitenkin suuntasi joen rantaan hörpätäkseen vettä. Yhtäkkiä sen koipi lipsahti, ja se suistui virran vietäväksi.

carli1-600x450
Kuva

 

Sara alkoi heti kirkua ja juosta joen rantaa pitkin koiransa kamppailua seuraten. Vähitellen joki vei koiran vääjäämättä kauemmaksi ja kauemmaksi omistajastaan.

Saran sydän alkoi jo musertua hänen ajatellessaan koiransa kohtaloa. Ehkä se katoaisi iäksi, tai jopa menettäisi henkensä joessa?

Epätoivoisten ajatusten vallatessa Saran mielen, hän näki miehen juoksevan joelle.

“Hän näki mitä oli tapahtunut, ja toimi heti. Hän ei epäröinyt ollenkaan, vaan otti alusvaatteita lukuun ottamatta kaikki vaatteensa pois, ja syöksyi veteen,” Sara kertoi The Dodolle.

Riskeeraten oman henkensä, mies lähti pelastamaan ventovieraan naisen koiraa. Sankarillinen teko tuotti tulosta. Mies onnistui nappaamaan Carli-koirasta kiinni, ja tuomaan sen vähitellen rantaan kovasta virtauksesta huolimatta. Hän nousi vedestä koiraa kantaen.

carli2-600x803
Kuva

 

 

  Carli oli peloissaan, mutta vahingoittumaton– kiitos rohkean miehen nimeltä Bobby L’Hereux, joka ei epäröinyt auttaa virran vietäväksi joutunutta koiraa.

“Hän on todella hyvä ihminen. Hän todella on ystävällinen ja mukava mies,” Sara kommentoi lemmikkinsä pelastajaa.

 Minun on helppo olla samaa mieltä Saran kanssa. Minustakin Bobby L’Hereux on todellinen sankari, joka ansaitsee kaiken saamansa huomion. Hänen ansiostaan tarina sai onnellisen lopun. Kiitokset siis hänelle hyvästä työstään!

Me Newsnerillä rakastamme eläimiä, ja mielestämme niitä tulee kohdella kaikella kunnioituksella. Tykkää meistä Facebookissa, jos olet samaa mieltä.