Mies istutti puita samaan paikkaan joka päivä – 37 vuoden päästä näkymä saa suun loksahtamaan auki

Harmillisen usein ihmiskunta on viitannut kintaalla luonnon hyvinvoinnille. Joskus luontoaktivismi on tehotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta silloin tällöin yksittäinen ihminenkin voi saada aikaan merkittävän muutoksen.

Intialaisella Majulin saarella asuva Jadav Payeng pystyi ehkä jopa ainutlaatuiseen suoritukseen: hän muutti omalla työllään valtavan maa-alan melkein autiomaasta kukoistavaksi viheralueeksi.

Aikoja sitten Majuli oli rehevää ja vihreää seutua. Majuli oli enimmäkseen metsän peitossa. Ajan myötä ihmiset saivat kuitenkin aikaan sen että alue muuttui lähes puuttomaksi eikä siellä juuri kasvanut kasvejakaan. Luontoa oli käytetty hyväksi kestämättömällä tavalla ja pitkän aikavälin seuraamuksista piittaamatta. Puiden ja kasvien myötä eläimetkin kaikkosivat.

37 vuotta sitten Jadav päätti että asialle oli tehtävä jotakin- ainakin hän halusi yrittää. Vuonna 1979 Jadav istutti ensimmäisen puun Majulin saaren aavikoituneeseen osaan. Hän jatkoi puiden istuttamista säännöllisesti.

Tänä päivänä Jadavin projekti jatkuu yhä, vaikka hän on jo luonut 550 hehtaaria metsää ja puistikkoa. Metsässä asuu 115 norsua, sarvikuonoja, hirvieläimiä ja tiikereitä.  

           

mies

Iso osa Majulin saaresta oli vain hiekkaa, mutta Jadavin ansiosta viheralue on laajentunut huomattavasti.

Majuli on maailman suurin joessa oleva saari, mutta reilussa sadassa vuodessa sen pinta-alasta on hävinnyt eroosion takia yli kaksi kolmasosaa. Nyt saaren pinta-ala on noin 350 neliökilometriä. 

Jadavin mukaan hänen unelmansa oli palauttaa Majuli vihreäksi paratiisiksi, mutta tärkeintä oli että eläimet palaisivat lopulta alueelle.

Puiden ja kasvien istuttaminen on ollut Jadavin intohimo, ja työn tulokset ovat huikaisevia. Matalista hiekkakummuista koostunut alue on muuttunut metsiköksi. Kosteutta ja vettä hiekkaisella alueella riittää, kiitos Brahmaputra-nimisen joen jossa Majuli seisoo. Lukuisat purot virtaavat saaren halki.

Kävi niin kuin Jadav toivoikin, ja eläimet palasivat tähän Majulin osaan kasvillisuuden myötä. Hän sanoo jatkavansa puiden istuttamista viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Jadavin elämäntyö sai arvoistansa huomiota kun hänestä tehty dokumenttifilmi ”Forest Man”, eli ”metsämies” valittiin Cannesin elokuvajuhlien parhaaksi dokumentiksi vuonna 2014.

Tässä lyhyt video jolla nähdään vilahduksia Jadavin metsästä:

Eikö olekin inspiroivaa tietää että on olemassa ihmisiä jotka ovat uhranneet koko elämänsä saadakseen aikaan jotakin hyvää?

Jaa tämä juttu Facebookissa, jos olet sitä mieltä, että kaikkien tulisi ottaa oppia tästä hyväntahtoisesta miehestä.