Mies halusi avioeron, mutta vaimon odottamaton vastaus sai hänet shokkiin. Viimeinen lause sai sydämeni särkymään.

Mies halusi avioeron, mutta vaimon odottamaton vastaus sai hänet shokkiin. Viimeinen lause sai sydämeni särkymään.

<script type="text/javascript" async src="http://adx.adform.net/adx/?mid=181374"></script>

Olen lukenut tämän tarinan muutamaan kertaan, mutta se saa minut silti itkemään. Se on voimakas kuvaus rakkaudesta, ja meistä jokaisen tulisi lukea se. Se on hyvin surullinen, mutta se myös opettaa meille jotakin tärkeää rakkaudesta ja suhteista. Kirje, jonka tarinan aviomies kirjoitti, on kiertänyt netissä jo 10 vuotta. Emme voi tietää onko se aito vai vain tarinaa, mutta se on silti jakamisen arvoinen. Luulen, että tulet olemaan samaa mieltä luettuasi koko jutun. Ota siis hetki aikaa, lue, ja mieti.

<div id="smartclip-ad"> <div id='smartclip-passback-ad'> <script type="text/javascript"> googletag.cmd.push(function() { googletag.defineSlot('/125128856/NEWSNER.FI.SmartClip::Passback', [300, 600], 'smartclip-passback-ad').addService(googletag.pubads()); googletag.defineSlot('/125128856/NEWSNER.FI.Between::Mobile', [[300, 600]], 'smartclip-ad').addService(googletag.pubads()); googletag.display('smartclip-ad'); }); window.sc_smartIntxtNoad = function(){ googletag.cmd.push(function() { googletag.display('smartclip-passback-ad'); }); } </script> </div> </div>
<div id="smartclip-ad"> <div id='smartclip-passback-ad'> <script type="text/javascript"> googletag.cmd.push(function() { googletag.defineSlot('/125128856/NEWSNER.FI.SmartClip::Passback', [580, 400], 'smartclip-passback-ad').addService(googletag.pubads()); googletag.defineSlot('/125128856/NEWSNER.FI.Between::Desktop', [[580, 400], [980, 240], [980, 300], [1250, 240], [1250, 300], [1250, 360], [468, 400], [480, 400]], 'smartclip-ad').addService(googletag.pubads()); googletag.display('smartclip-ad'); }); window.sc_smartIntxtNoad = function(){ googletag.cmd.push(function() { googletag.display('smartclip-passback-ad'); }); } </script> </div> </div>

Eräänä iltana tulin kotiin, ja kun vaimoni tarjoili illallista, tartuin hänen käteensä ja sanoin, “Haluan avioeron.” Sanani eivät näyttäneet häiritsevän häntä, vaan hän kysyi pehmeästi, “Miksi”. Koetin vältellä vastaamista, joka sai hänet vihaiseksi. Hän paiskasi syömäpuikot lattialle ja huusi “Sinä et ole mikään mies!” Emme puhuneet enää toisillemme tuona iltana. Kuulin hänen itkevän. Tiesin hänen haluavan tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle sopivaa vastausta; hän oli menettänyt sydämeni Janelle. En rakastanut häntä enää. Minä vain säälin häntä!

Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen. Vaimoni saisi pitää talon, auton, ja 30 prosenttia osuuden yhtiöstäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen palasiksi. Nainen joka oli viettänyt 10 vuotta elämästään kanssani, oli nyt kuin ventovieras. Olin pahoillani, että hän oli tuhlannut aikaansa ja energiaansa kanssani, mutta en voinut perua sanojani. Hän itki ääneen edessäni, jota olin odottanutkin, ja avieromme alkoi tuntua todelliselta.

Seuraavana päivänä tulin töistä kotiin todella myöhään, ja näin vaimoni kirjoittavan jotakin. En syönyt illallista, vaan menin suoraan nukkumaan.

Aamulla hän esitti minulle avioerovaatimuksensa. Hän ei halunnut minulta mitään omaisuutta, vaan pyysi, että seuraavan kuukauden ajan eläisimme mahdollisimman normaalia elämää. Syy oli yksinkertainen; pojallamme olisi koeviikko noin kuukauden päästä, eikä vaimoni halunnut häiritä hänen keskittymistään rikkoutuneella liitollamme.

Vaimoni myös pyysi minua muistelemaan kuinka kannoin hänet hääpäivänämme portaita ylös. Nyt hän vaati minua kantamaan hänet portaita alas ulko-ovelle asti joka aamu kuukauden ajan. Ajattelin hänen olevan kahjo, mutta suostuin kuitenkin tehdäkseni viimeisistä yhteisistä päivistämme siedettävämpiä.

Kun sitten ensimmäisen kerran kannoin hänet alakertaan, se oli meille molemmille aika kömpelöä, mutta poikamme kulki iloisesti takanamme käsiään taputtaen ja laulaen “Isä kantaa äitiä käsivarsillaan”. Pojan sanat saivat minut tuntemaan tuskaa. Kannoin siis tulevan ex-vaimoni olohuoneeseen, ja sieltä ulko-ovelle. Hän sulki silmänsä, ja sanoi hiljaa “Ethän kerro pojalle avioerostamme”. Nyökkäsin, ja laskin hänet alas ovella.

Toisena päivänä emme olleet yhtä kömpelöitä. Hän nojasi päänsä rintaani vasten, ja haistoin hänen vaatteidensa tuoksun. Tajusin, etten ollut todella katsonut tätä naista pitkään aikaan. Hän ei enää ollut nuori. Hänellä oli kasvoissaan kevyitä ryppyjä, ja hänen hiuksensa olivat alkaneet harmaantua aavistuksen! Liittomme oli vaatinut veronsa. Hetken ajan päivittelin mitä olinkaan tehnyt hänelle.

Neljäntenä päivänä häntä kantaessaan tunsin jo uudestaan hieman läheisyyttä vaimooni. Tämä oli se nainen, joka oli antanut 10 vuotta elämästään minulle. Viidentenä ja kuudentena päivänä läheisyyden tunne kasvoi edelleen. Hänen kantaminen tuli vähitellen helpommaksi ja kevyemmäksi. Huomasin hänestä tulleen hyvin laihan.

Eräänä aamuna huomasin kuinka paljon tuskaa ja katkeruutta hän kantoi sydämessään. Ajattelematta ojensin käteni ja kosketin hänen päätään. Juuri silloin poikamme tuli huoneeseen ja sanoi, “Aika kantaa äiti alakertaan!” Hänelle isän näkeminen kantamassa äitiä alakertaan oli tärkeä osa aamurutiinia. Vaimoni viittasi poikaamme tulemaan lähemmäksi, ja halasi häntä tiukasti. Käänsin katseeni pois, sillä pelkäsin voivani muuttaa vielä mieltäni. Kannoin vaimoni alakertaan. Hänen käsivartensa oli kaulani ympärillä, ja pidin hänestä tiukasti kiinni niin kuin hääpäivänämme.

Kun hän oli käsivarsillani viimeisenä päivänä, pystyin tuskin liikkumaan. Tiesin, mitä minun oli tehtävä. Ajoin Janen luokse ja nousin portaat yläkertaan. Sanoin, “Olen pahoillani, Jane, mutta en enää halua erota vaimostani”.

Kaikki oli minulle hyvin selvää. Olin kantanut vaimoni yläkertaan häittemme jälkeen, kun olin sanonut “kunnes kuolema meidät erottaa”. Kotiin mennessäni ostin vaimolleni kukkakimpun, ja kun myyjä kysyi minulta mitä kirjoittaisi korttiin, sanoin “Kannan sinut ulos joka aamu, kunnes kuolema meidät erottaa”.

Tulin kotiin kukkakimppu kädessäni ja leveä hymy kasvoillani. Mutta vaimoni oli kuollut nukkuessaan kun olin ollut poissa. Minulle selvisi, että hän oli sairastanut viime kuukaudet syöpää, mutta minä olin ollut liian kiireinen Janen kanssa huomatakseni. Vaimo oli tiennyt kuolevansa pian, mutta hän halusi säästää minut poikamme negatiiviselta reaktiolta, jos todella olisimme eronneet. Poikamme silmissä olisin siis vieläkin rakastava aviomies. Kannoin hänet alas viimeisen kerran…

Elämän pienet yksityiskohdat, joita monesti luulemme tylsiksi ja merkityksettömiksi, ovat niitä asioita ja hetkiä joilla todella on väliä kahden ihmisen suhteessa; ei hieno talo, auto, rahat pankissa, tai muu omaisuus. Nuo asiat voivat luoda onnellisuuden mielikuvan, mutta niistä ei yksin saa onnellisuutta.

Joten, varaa siis aikaa olla rakastavasi ihmisen paras ystävä, ja aikaa tehdä pieniä asioita jotka saavat teidät läheisimmiksi.

Monet eivät huomaa jo olevansa lähellä menestystä, kun he antavat periksi.

Jaa tämä kaunis ja voimakas tarina kaikille sinulle rakkaille ihmisille.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

<div style="display:none; position: relative;"> <iframe style="display:none;"></iframe> <script type="text/javascript"> var data = { placementid: '354055244940109_354055628273404', format: '300x250', testmode: false, onAdLoaded: function(element) { console.log('Audience Network [354055244940109_354055628273404] ad loaded'); element.style.display = 'block'; }, onAdError: function(errorCode, errorMessage) { console.log('Audience Network [354055244940109_354055628273404] error (' + errorCode + ') ' + errorMessage); } }; (function(w,l,d,t){var a=t();var b=d.currentScript||(function(){var c=d.getElementsByTagName('script');return c[c.length-1];})();var e=b.parentElement;e.dataset.placementid=data.placementid;var f=function(v){try{return v.document.referrer;}catch(e){}return'';};var g=function(h){var i=h.indexOf('/',h.indexOf('://')+3);if(i===-1){return h;}return h.substring(0,i);};var j=[l.href];var k=false;var m=false;if(w!==w.parent){var n;var o=w;while(o!==n){var h;try{m=m||(o.$sf&&o.$sf.ext);h=o.location.href;}catch(e){k=true;}j.push(h||f(n));n=o;o=o.parent;}}var p=l.ancestorOrigins;if(p){if(p.length>0){data.domain=p[p.length-1];}else{data.domain=g(j[j.length-1]);}}data.url=j[j.length-1];data.channel=g(j[0]);data.width=screen.width;data.height=screen.height;data.pixelratio=w.devicePixelRatio;data.placementindex=w.ADNW&&w.ADNW.Ads?w.ADNW.Ads.length:0;data.crossdomain=k;data.safeframe=!!m;var q={};q.iframe=e.firstElementChild;var r='https://www.facebook.com/audiencenetwork/web/?sdk=5.3';for(var s in data){q[s]=data[s];if(typeof(data[s])!=='function'){r+='&'+s+'='+encodeURIComponent(data[s]);}}q.iframe.src=r;q.tagJsInitTime=a;q.rootElement=e;q.events=[];w.addEventListener('message',function(u){if(u.source!==q.iframe.contentWindow){return;}u.data.receivedTimestamp=t();if(this.sdkEventHandler){this.sdkEventHandler(u.data);}else{this.events.push(u.data);}}.bind(q),false);q.tagJsIframeAppendedTime=t();w.ADNW=w.ADNW||{};w.ADNW.Ads=w.ADNW.Ads||[];w.ADNW.Ads.push(q);w.ADNW.init&&w.ADNW.init(q);})(window,location,document,Date.now||function(){return+new Date;}); </script> <script type="text/javascript" src="https://connect.facebook.net/en_US/fbadnw.js" async></script> </div>