Miehen työnä on kuljettaa potilaita huoneesta toiseen – hänestä kuvattu video leviää kulovalkean tavoin

On vuosi 2017 ja tarvitsemme enemmän ymmärrystä, solidaarisuutta ja myötätuntoa kuin koskaan. 

Uutiset ovat valitettavasti täynnä traagisia tapahtumia ja onnettomuuksia — joskus tuntuukin siltä kuin maailma olisi pimeä ja synkkä paikka. Tämän vuoksi meidän tulisi korostaa ympärillämme tapahtuvia hyviä asioita sekä positiivisia asioita. 

Ihmisiä tulee kohdella rakkaudella, myötätuntoisesti sekä ”tee niin kuin haluat, että sinulle tehdään” -ajatuksella. 

Sairaalassa työskentelevä Lindon Beckford on tästä erinomaisen esimerkki. Hänen sydämensä on kirjaimellisesti kultaa.

lindonvisning
Youtube

Lindon Beckford on yli 30 vuoden ajan liikutellut ihmisiä Beth Israel Deaconess Medical Centerissä, Bostonissa, Yhdysvalloissa. Hänen työnkuvansa on yksinkertainen: hän siirtää ihmisiä sairaalahuoneista toiseen — hän tekee kuitenkin niin paljon muutakin. 

Monelle potilaalle matka toisesta huoneesta toiseen, saattaa olla pelottavin matka koko heidän elämänsä aikana ja tästä Lindon on tietoinen.

Mies tietää, että rooli ei ole niin helppo, kuin ulkopuolinen henkilö voisi kuvitella — tämän vuoksi häntä on kutsuttu vuosien varrella sairaalan hyväsydämisimmäksi työntekijäksi.

lindon3
Youtube

Lindon on aina yhtä suurta hymyä. Hän tietää kuitenkin, kuinka pelottava potilaan matka saattaa pahimmassa tapauksessa olla. Hän aloittaa tervehtimällä ystävällisesti: ”Nimeni on Lindon ja tulen olemaan sinun kuljettajasi.” 

Tämän jälkeen hän käyttää musiikkia, nostaakseen potilaiden mielialaa. Rakkauden ja lämmön lisäksi, mies laulaa potilaille. Alla olevalta videolta voi katsoa, kun uutistoimittaja seuraa Lindonia päivän ajan sairaalassa. 

Videota on katsottu yli 2 miljoonaa kertaa, enkä ihmettele miksi — Lindon on aivan ihana ja lämminsydäminen henkilö. 

Maailmamme olisi parempi paikka, mikäli ihmiset ottaisivat mallia Lindonista. Toivon, että hän inspiroi sinua rohkaisemaan muita ihmisiä, jotka tarvitsevat apua ja tukea. Tällainen toiminta ei maksa mitään ja sen arvoa ei voi edes mitata rahassa. 

Jaa tämä artikkeli, mikäli Lindon on mielestäsi elävä esimerkki ihmisestä, jolla on kultainen sydän!