Lentoyhtiön ystävällinen teko hämmästytti perheen- ja ansaitsee kaiken mahdollisen ylistyksen.

Lentoyhtiöt tuntuvat saavan enimmäkseen huonoa palautetta asiakkailtaan. Ne kuitenkin tekevät parhaansa, ja joskus enemmänkin.

Kysy vaikka yhdysvaltalaiselta Peggy Uhlelta. Peggy perheineen tulee olemaan Southwest Airlinesille ikuisesti kiitollinen lentoyhtiön autettua heitä hätätilanteessa.

Kun Peggy Uhle nousi lentokoneeseen Chicagon kentällä lentääkseen Columbuksen kaupungiin Ohiossa, hän laittoi puhelimensa pois päältä kun kone peruutettiin pois lähtöportilta. 

Peggy ja kanssamatkustajat eivät yllätyksekseen päässeet edes kiitoradalle asti, vaan kone kääntyi ennen sitä ympäri ja palasi lähtöportille. 

Matkustajat eivät tienneet mistä oli kysymys.

Kuva
Kuva

Kun kone oli pysäköity, lentoemäntä lähestyi Peggyä ja pyysi häntä poistumaan koneesta. Peggy ajatteli että ehkä hän oli noussut väärän koneeseen, mutta kun hän oli kävellyt hämillään takaisin terminaalin sisälle, häntä kehoitettiin soittamaan aviomiehelleen. Peggyn aviomies oli soittanut Southwest Airlinesille koska Peggyn puhelin ei ollut päällä. Onneksi lentoyhtiö sai kuitenkin puolisot puhumaan toistensa kanssa viime hetkellä.

Peggyn 24-vuotias poika oli saanut vakavia päävammoja ja oli sairaalassa koomassa Denverin kaupungissa Coloradossa.

Peggy Uhle/Facebook
Peggy Uhle/Facebook

Valitettava uutinen oli tuskin iskostunut Peggyn tajuntaan kun hänelle jo kerrottiin että hänen lentolippunsa Columbukseen oli vaihdettu seuraavaan Denveriin menevään suoraan lentoon- ilmaikseksi.

”He tarjosivat minulle yksityisen odotusalueen, ottivat matkalaukkuni lentokoneesta ja lähettivät ne uuteen määränpäähäni, sain nousta koneeseen ensimmäisenä, ja sain lounaan mukaani kun poistuin koneesta Denverissä. Matkalaukkuni toimitettiin majapaikkaani, ja lentoyhtiöstä jopa soitettiin ja kysyttiin kuinka poikani voi,” Peggy kertoi boardingarea.com-sivustolla.

Kiitos lentoyhtiön hyvän palvelun, Peggy pystyi matkustamaan Denveriin poikansa tueksi heti tuoreeltaan, ja maksamatta penniäkään. 

Peggyn poika toipui vammoistaan täysin ja voi nyt hyvin! 

Jaa tämä juttu Facebookissa jos sinustakin lentoyhtiön toiminta ylitti kaikki odotukset!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.