Lapsi juoksee vertavuotavana äidin luo – kun syy selviää, äiti ei ole uskoa silmiään

Maailmasta ei varmaan löydy lasta, joka ei pitäisi leikkimisestä.

Etenkin erilaiset leikkipuistot ovat suosittuja lapsiperheiden keskuudessa, sillä siellä lapset voivat juosta ja leikkiä vapaasti muiden lasten kanssa ja samalla saada raitista ilmaa. 

Leikkipuistot ovat yleensä varsin turvallisia leikkipaikkoja, vaikka vanhemmat pitävätkin pienokaisiaan tarkasti silmällä. 

Aina sekään ei tosin riitä, niin kuin tässä tapauksessa, jossa pieni Demi-Mai satutti itsensä aivan käsittämättömästä syystä, joka todella pistää vihaksi. 

Amy Smith ja hänen 2-vuotias Demi-Mai tyttärensä ajattelivat viettävänsä mukavan leppoisan päivän British Kitson puistossa, Torquayssa. 

Mukava päivä muuttui valitettavasti kuitenkin hetkessä painajaiseksi. 


Kuva: Twitter

Pikkuinen tyttö oli juri oppinut laskemaan liukumäkeä alas. 

Kun Demi-Mai valmistautui laskemaan alas liukumäkeä, katsoi hänen äitinsä pienokaistaan vähän matkan päästä. 

Mutta sen sijaan, että Demi-Mai olisi rientänyt äitinsä luo ilosta kiljuen, hän juoksi itkien äitinsä luo. 

Huolestunut äiti huomasi, että lapsen jalat olivat yltäpäätä veressä. 


Kuva: Twitter

Pian äiti ymmärsi, mistä haavat olivat tulleet.

Likumäen loppupäästä löytyi lasinsirpaleita, jotka näyttivät siltä, että ne oli laitettu sinne tarkoituksella. 

En psyty käsittämättämään, miksi joku tekee tällaisia kauheuksia lasten leikkipaikalla, tuohtunut äiti sanoi Mirror-lehdelle.


Kuva: Twitter

Amy vei itkevän tyttärensä ensiapuun, jossa Demi-Main haavat puhdistettiin, mutta ne eivät onneksi vaatineet tikkejä. 

Amy otti yhteyttä leikkipaikasta vastaavaan tahoon, jotta lasinsirpaleet saataisiin siivottua mahdollisimman pian, ennen kuin kukaan muu ehtisi satuttaa itseään. 

Hän on sitä mieltä, että joku rikkoi pullon puistossa ja asetteli lasinsirpaleet tarkoituksella liukumäkeen. 

Toivon, että tämän luettuaan vanhemmat osaisivat olla tarkkana julkisissa leikkipuistossa, Amy sanoo Mirror-lehdelle.

Älä epäröi jakaa tätä tietoa kaikille pienten lasten vanhemmille, jotka viettävät aikaa leikkipuistoissa.