Koko totuus: Näin tapahtuu ennen norsuajeluita. Meidän TÄYTYY laittaa tälle loppu.

Norsuajelut näyttävät mukavilta ja viattomilta, ja ne ovatkin suosittu turistiaktiviteetti monissa maissa. Onhan se eksoottinen ja viihdyttävä kokemus sekä lapsille että aikuisille. Kokemus varmasti pysyy mielessä koko loppuelämän ajan. Niin suuren ja majesteettisen eläimen lähelle pääseminen ja sillä ratsastaminen ovat luonnollisesti jännittäviä elämyksiä. Moni ei kuitenkaan tiedä mitä tapahtuu, kun turistit eivät ole näkemässä. Valitettavasti, moni ei haluaisikaan tietää.

Ensiksi mainittakoon, että muutamat alla olevista kuvista voivat olla ikävän näköisiä. Silti minusta on tärkeää tuoda ne julki, jotta mahdollisimman moni huomaisi norsuajelujen perustuvan julmuuteen. Ihmisten ei yksinkertaisesti tulisi osallistua turisteille tarkoitetuille norsuajeluille missään missä niitä tarjotaan.

Alla oleva kuva on tyypillinen otos, jossa turistit ratsastavat elefantilla. Se näyttää toki viattomalta, mutta ensimmäisenä ihmisten tulisi tietää etteivät elefantit luonnostaan ole valmiita tai tarkoitettuja turistien kantamiseen. Se vaatii tietyn “koulutuksen” ennen kuin elefantit “suostuvat” tähän.

Kuva

01-15-600x401 (1)

Elefantit ovat vaarallisia eläimiä, jotka voisivat halutessaan helposti tappaa ihmisiä. Jotta villielefantit saadaan tottelemaan, niiden oma tahto murretaan. Miten niiden oma tahto sitten murretaan?

Lyömällä, potkimalla, kahlitsemalla ja piinaamalla.

Kuva

02-14

Monet norsuista ovat vielä nuoria kun ne otetaan kiinni luonnosta. Ne riistetään äidiltään, ja lukitaan häkkiin. Niitä piestään, ja jotkut niistä joutuvat olemaan pitkiä aikoja ilman ruokaa. The Dodon mukaan yksi kidutusmenetelmistä on norsujen pitäminen hereillä useita päiviä peräkkäin.

Lopulta ne oppivat tottelemaan ihmistä, sillä se on niille ainut keino välttää kipua.

Kuva

03-12

Monet turistit ajattelevat norsuajelun olevan harmitonta huvia, sillä ajelun aikana eläimiä ei vahingoiteta tai satuteta. Turistit eivät kuitenkaan ole näkemässä, mitä norsut joutuvat kokemaan ennen kuin ne viedään turistialueille töihin. Jos näkisivät, olen varma, että ajelut loppuisivat kokonaan.

Ei ole selvillä, kuinka monta ajeluelefanttia otetaan luonnosta ja kidutetaan vuosittain. Villinorsujen ottaminen luonnosta on laitonta, mutta sitä katsotaan läpi sormien.

Kuva

04-8

Yksi asia on kuitenkin varmaa: Jos kaikki turistit lopettaisivat norsuilla ratsastamisen, sille ei enää olisi kysyntää. Kaikki on loppujen lopulta kiinni rahasta. Niin pitkään kuin ihmiset hyötyvä norsujen piinaamisesta, se ei tule loppumaan. Tämä koskee myös sirkuselefantteja, jotka nekin kaapataan luonnosta ja koulutetaan julmuudella.

Jos kaikki boikotoisivat sekä norsuajeluja että sirkuksia, ilman muuta tekisimme näille kauniille ja majesteettisille eläimille mitä suurimman palveluksen.

Kuva

05-8-600x448

Ole hyvä ja jaa tätä viestiä kaikille tuntemillesi ihmisille. Tee se elefanttien tähden!

Julkaistu Newsner Animalsissa, klikkaa “tykkää”.