Koira hyppää helikopterista jääkylmään veteen, syy saa sydämeni pakahtumaan

Koirien vahva selviytymisvietti ei koske vain niitä itseään. Koiriat ovat vahvoja ja uskollisia ihmisiä kohtaan, tämä on todistettu niin monta kertaa, että asiasta on mielestäni turha edes väitellä. 

Tällä videolla saamme nähdä tästä erinomaisen esimerkin, kun newfoundlandinkoira hyppää helikopterista hyiseen veteen, mutta miksi?

Syy saa sydämeni sulamaan…

Tietyt koirarodut ovat luonteeltaan todella suojelevaisia ja niiden aisteja ei voi edes verrata ihmisiin. Tämän vuoksi ihmiset käyttävät koiria erilaisissa pelastustehtävissä. 

Monet koirat rakastavat uimista, ne voivat myös uida pidempään ja nopeammin kuin ihmiset, siksi The Italia School of Water Resque Dogs kouluttaa koiria pelastamaan veden varaan joutuneita ihmisiä. 

Koulussa työskentelevän kouluttajan mukaan yksi koira voi vetää jopa 30 pelastusvenettä 2 kilometrin pituisen matkan. Newfoundlandinkoirat voivat kuljettaa 12-15 ihmistä turvaan samanaikaisesti. 
– Koirien käyttäminen tuo meille ylimääräisiä hevosvoimia, joiden avulla voimme pelastaa ihmisiä, koirakouluttaja Paulo Bozzo kertoo. 

Facebook/UNITY

Koulussa koulutetaan newfoundlandinkoiria, joilla on erinomaisten uimataitojen lisäksi paksu turkki.

Alla olevassa videossa saamme nähdä, kuinka koira ei malta pysyä helikopterissa — se haluaa päästä kipeästi pelastamaan hädässä olevan ihmisen. 

Yllätyn aina uudestaan ja uudestaan siitä, kuinka uskomattomia eläimiä koirat ovat.

Jaa artikkeli Facebookissa, mikäli olet kiitollinen urheille pelastuskoirille!