Keskenmenon saanut nainen tuli uudelleen raskaaksi – mutta lääkärillä oli lisää surullisia uutisia

Loan Woll on joutunut käymään läpi asioista, joita ei toivoisi kenellekään.

Mutta jos kukaan ei kertoisi hänen tarinaansa, jäisi hän paitsi kaikesta siitä rakkaudesta ja tuesta, jota tuhannet ihmiset ovat nyt hänelle osoittaneet.

Loan sai tietää olevansa raskaana 12. kesäkuuta 2016. Hän ja miehensä Ben olivat haljeta onnesta.

Erityisen tunteikkaan raskaudesta teki se, että Loan oli kärsinyt keskenmenon saman vuoden maaliskuussa.

Lapsen laskettu aika oli tammikuussa 2017, joten pari tiesi, että vuosi 2017 tulisi muuttamaan heidän elämänsä.

Ja niin se muuttikin – mutta aivan eri suuntaan kuin he olivat suunnitelleet.

© Facebook/Loan Woll

Pian heidän, ja erityisesti Loanin, elämä nimittäin sai yllättävän käänteen, joka muutti koko heidän tulevaisuutensa.

Kaikki ei todellakaan mennyt niin kuin Ben ja Loan olivat suunnitelleet, mutta heidän tarinansa osoittaa, että meidän ei tule koskaan luopua toivosta.

© Facebook/Loan Woll

Kun Loan kävi verikokeissa raskausviikolla 19, lääkäri huomasi, että hän kärsi raudan puutoksesta. Hänelle määrättiin rautatapletteja, mutta lääkäri kielsi Loania googlaamasta oireitaan.

Hän ei halunnut, että tämä pelästyisi ja luulisi, että hänellä on ”leukemia, tai jotain sellaista”.

© Facebook/Loan Woll

Eräänä päivänä, ollessaan jo 34. viikolla, Loan tunsi olonsa erittäin heikoksi. Hälytyskellot alkoivat soida, kun hän oksensi verta, ja pari kiiruhti sairaalaan.

Kävi ilmi, että Loanin hemoglobiiniarvot olivat kriittiset ja tilanne oli erittäin vakava. 

Lääkäreiden mukaan Loanin veriarvot olivat samalla tasolla kuin pahan puukotuksen uhrilla. Hän sai välittömästi verensiirron.

© Facebook/Loan Woll

Lääkärit tutkivat tietysti myös syntymättömän lapsen, ja joutuivat valitettavasti kertomaan musertavat uutiset. 

Vauva ei ollut enää elossa. Loanin ja Benin pieni poika, Finnick Ngoc Woll, syntyi kuolleena 14. tammikuuta 2017.

”Pitelin poikaani sylissäni 10 minuuttia, ennen kuin pystyi katsomaan häntä. Ajattelin, että jos en katso häntä, en ehkä kiintyisi häneen niin vahvasti”, Loan selittää The Daily Advertiser -lehdelle. 

© Facebook/ Team Loan

Valitettavasti lääkäreillä oli Loanille toinenkin ikävä uutinen, jonka he joutuivat kertomaan vain päivä Finnickin syntymän jälkeen.

Syy veriarvojen romahtamiseen oli, että Loan sairasti Non-Hodgkinin lymfoomaa (NHL), joka on tavallisin imukudossyöpätyyppi.

Huolimatta suuresta surusta ja pelosta, Loan perusti joukkorahoituskampanjan.

© Facebook/ Team Loan

Hän jakoi oman tarinansa kerätäkseen lahjoituksia, mutta rahat eivät tuleet hänelle itselleen. Hän lahjoitti ne kolmelle eri järjestölle.

Yhdelle, joka rahoittaa syöpätutkimusta, yhdelle, joka auttaa syöpään sairastuneita naisia ja yhdelle, joka tukee keskenmenon läpi käyneitä vanhempia.

Loan sai käännettyä oman surunsa ja tragediansa voimavarakseen ja auttaa nyt muita selviämään vastaavanlaisista tilanteista.

© Facebook/ Team Loan

Hän on saanut kokoon jo 50 000 euroa – ja nyt nuo rahat auttavat muita ihmisiä selviämään.

Kun on menettänyt kaksi lasta ja sairastunut syöpään, mutta jaksaa yhä taistella auttaakseen muita, on totisesti ansainnut kaiken mahdollisen arvostuksen ja ylistyksen.

Kunnioitamme sinua suuresti, Loan!

© Facebook/ Team Loan

Jaa Loanin inspiroiva ja koskettava tarina eteenpäin, jotta mahdollisimman monet saavat tietää hänen taistelustaan.

Toivotaan, että Loan voi pian paremmin ja päihittää syövän!