Katso, kun hyväsydäminen poliisi hyppii ruutua kodittoman 11-vuotiaan tytön kanssa.

En tosiaankaan ollut ennen nähnyt poliisin hyppivän ruutua. Enkä varsinkaan virkapuvussa olevan isokokoisen poliisin hyppivän ruutua. Niin kuitekin teki Kalifornian Huntington Beachin poliisilaitoksen poliisimies Pricer, ja tapahtumasta kuvattiin videopätkä noin viikko sitten. Hän oli saanut tehtäväkseen mennä toisen poliisin kanssa tutkimaan epäilyttävää ajoneuvoa. Eräs naapuruston asukas oli soittanut poliisin paikalle ajatellen, että sinne pysäköidyssä autossa olleilla henkilöillä saattoi olla pahat mielessä. Poliiseille kuitenkin paljastui, että autossa asui nainen 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Sen enempää tietoja naisen ja nuoren tytön tilanteesta ei paljastettu, ja voimme vain arvailla miksi ja miten he päätyivät asumaan autossaan. On kuitenkin varmaa, että kenenkään ei soisi joutuvan elämään noin, ei varsinkaan 11-vuotiaan tytön. On surullista miettiä mitä tuo kaksikko on joutunut kokemaan, ja kuinka vaikeaa nuoren tytön elämä on ollut. Hienoa, että poliisimies osoitti välittävänsä tytöstä ja vietti aikaa hyppelemällä ruutua tämän kanssa sillä aikaa, kun toinen poliiseista jutteli tytön äidin kanssa asumisjärjestelyistä. Katso video alempaa.  

Oliko tämän poliisin teko sinustakin aivan upea? Jaa juttu eteenpäin.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!