Karmiva internet-peli saa nuoret tekemään itsemurhia – vanhemmat eivät aavista mitään

Muistatteko ajan 10-20 vuotta sitten, ennen kuin kaikilla oli älypuhelin liimattuna käteen?

Silloin ystävän tavoittamiseksi täytyi mennä pimputtamaan ovikelloa tai soittaa perheen lankapuhelimeen, jossa ensimmäisenä vastasi yleensä ”pelottava” perheenisä.  

Teknologia on viime vuosina kehittynyt hurjaa vauhtia ja auttanut meitä monissa asioissa — se on kuitenkin tuonut mukanaan myös vakavia ongelmia. 

Varoitus, tämä artikkeli sisältää kuvia, jotka eivät välttämättä sovi heikkohermoisimmille. 

Facebook/InternetSeguroMéxico

Kiusaaminen on suuri ongelma yhteiskunnassamme ja sen selvittäminen on entistä vaikeampaa, sillä suurin osa siitä tapahtuu internetissä. 

Uudet keinot ihmiset kiusaamiseen ovat moninkertaistuneet sosiaalisen median välityksellä ja myös vihapuheiden levittäminen tapahtuu huomattavasti nopeammin. 

Sinua ei kiusata enää vain koulussa, sillä saat ikäviä ja ilkeitä kuvia kaikkiin sosiaalisen median kanaviin, joihin olet sidoksissa. Monet vanhemmat eivät tämän seurauksena edes tiedä, että heidän lapsensa voi huonosti. 

Netissä leviää kiusaamisen lisäksi myös haasteita ja ”pelejä”, joihin nuoret osallistuvat. He eivät aluksi tiedä, mihin ryhtyvät ja tällä on pahimmillaan tuhoisat seuraukset.

Facebook/ZayySehrawat

”Kuolemanryhmät” ovat yleistyneet sosiaalisessa mediassa, erityisesti Venäjällä, jossa ryhmän jäsenet painostavat nuoria tekemään itsemurhan, kirjoittaa Expressen

Brittiläiset mediat kutsuvat peliä nimellä ”Blue Whale Challenge”, mikä tarkoittaa suomennettuna ”sinivalashaastetta.”

Peli on vienyt jo Venäjällä (maa, jossa peli sai alkunsa) ainakin 130 nuoren hengen, kirjoittaa brittiläinen The Sun -lehti.

Peli alkaa harmittomana, mutta muuttuu nopeasti hengenvaaralliseksi. Tavoitteena on, että pelaaja riistää lopulta itseltään hengen. 

Peli alkaa sillä, että tuntematon henkilö ottaa yhteyttä, jonka jälkeen pelaajan tulee ladata kännykkäänsä mobiilisovellus. Pelaaja ei kuitenkaan tiedä sitä, että sovelluksen omistaja pääsee tämän myötä käsiksi kaikkiin puhelimessa oleviin tietoihin. 

Nuoria aletaan välittömästi kiristää, mikäli haluavat lopettaa pelin. 

50 päivän ajan kestävä peli alkaa sitten, kun pelaaja on hyväksynyt pelisäännöt. Tehtävänä on suorittaa jokaisena päivänä annettu haaste. Osa tehtävistä on aivan helppoja: ”katso pelottava elokuva” tai ”ole puhumatta 24 tunnin ajan.” Pelin voi kuitenkin ”voittaa” vain riistämällä oman henkensä. 

Yksi pelin mukana menehtyneistä uhreista on Venäjältä kotoisin oleva 15-vuotias, Yulia Konstantinova. Yulian tarina päättyi, kun hän pelin ohjeistuksen mukaisesti hyppäsi kerrostalon katolta.

Facebook/ZayySehrawat

Hänen viimeinen viestinsä sosiaalisessa mediassa oli: ”End” (loppu) ja kuva sinivalaasta.

Peli on jälkeenpäin levinnyt myös Iso-Britanniaan, Espanjaan, Brasiliaan, Columbiaan ja Chileen. 

Brittiläinen Daily Mail kirijoittaa toisesta espanjalaistytöstä, joka oli myös osallistunut peliin. 

Hän joutui osallistumisensa seurauksena mielisairaalaan. 

Tyttö oli suunnitellut hyppäävänsä junan eteen, mutta hänen vanhempansa olivat saaneet tietää suunnitelmasta, ennen karmivaa tekoa. 

Facebook/ChrisGarland

Helpoimmat uhrit tälle hirvittävälle pelille ovat nuoret, jotka voivat jo valmiiksi huonosti, ovat masentuneita ja omaavat huono itsetunnon. 

Kaikki kiinni jääneet henkilöt eivät ole kuitenkaan olleet uhreja tässä kuolettavassa pelissä. 

21-vuotias mies istuu vangittuna Venäjällä. Hänen epäillään syyllistyneen yhden ryhmän ylläpitäjäksi, jossa hän painosti nuoria tekemään itsemurhia. 

Pixabay

Tämän täytyy loppua! 

Meidän täytyy olla tarkkoina siitä, mitä lapsemme puuhaavat internetissä. Kotona oleminen ei tänä päivänä valitettavasti välttämättä tarkoita sitä, että lapsesi olisi turvassa. 

Auta meitä jakamaan tätä varoitusta, jotta useammat vanhemmat saavat tietää tästä vaarallisesta ilmiöstä, joka voi pahimmillaan viedä nuoren hengen. 

Paina ”jaa” -nappia ja osallistut taisteluun tätä karmivaa ”peliä” vastaan!