Kaksoset pitivät toisiaan kädestä syntyessään – ovat edelleen erottamattomat

Kun Sarah ja Bill Thistlethwaite kuulivat saavansa kaksoset olivat he onnesta soikeina. Heidän onnensa sai kuitenkin pienen särön, kun lääkäri kertoi kaksosten jakavan saman istukan. 

Tällainen tilanne voi olla vaarallinen niin lapsille, kuin ädillekin ja Sarah viettikin loppuraskautensa päivät sairaalassa, lääkärien valvovien silmien alla. 

Kun kaksoset viimein syntyivät maailmaan keisarinleikkauksen avulla, todistivat niin vanhemmat, kuin synnytyssalissa oleva henkilökuntakin jotakin ennennäkemätönä.

Sarahin ja Billin identtiset kaksostytöt saapuivat maailmaan juuri ennen äitienpäivää. Kun lääkäri oli tarkastanut tyttöjen olevan terveitä, nosti hän lapset ilmaan näyttääkseen vauvoja tuoreelle äidille.

Lääkärin, Sarahin ja kaikkien muiden synnytyssalissa olleiden hämmästys oli suuri, kun he huomasivat tyttöjen pitävän toisiaan kädestä kiinni. 

– Murruin liikutuksen kyyneliin katsellessani heitä. En usko, että synnytyssalissa oli ainuttakaan henkilöä, joka ei olisi liikuttunut tästä näystä, Sarah sanoo.

Nyt kaksostytöt ovat jo kahden vuoden ikäisiä, leikkisiä ja hymyileviä nuoria tyttöjä. Heillä on jo molemmilla omat persoonat ja he tykkäävät tehdä asioita yhdessä.

Yksi asia on kuitenkin säilynyt ennallaan: he rakastavat pitää toisiaan kädestä. 

Onneksi kaikki päättyi hyvin, vaikka Sarahin raskaus olikin tavallisuudesta poikkeava. Jaa tämä hellyttävä tarina muillekin!