Isä murhattiin ennen häitä — morsian murtuu 10 vuotta myöhemmin, kun hän kuulee tutun äänen kirkossa

Jeni Steipenin isä, Michael Steipen, murhattiin Pittsburgissa vuonna 2006. Muiden yllätykseksi, isä tulisi kuitenkin elämään vielä useita vuosia eteenpäin. 

Michael oli elinluovuttajien listalla ja tämä koitui Arthur Thomasin pelastukseksi. 

Arthur olisi kuollut varmasti, ellei hän olisi saanut Michaelin sydäntä. 

Onnistuneen sydämensiirron jälkeen, Arthur jatkoi elämäänsä normaalisti – hän ei kuitenkaan koskaan unohtanut henkilöä, jonka sydäntä hän kantoi. 

10 vuotta myöhemmin hän osoitti arvostuksensa parhaalla mahdollisella tavalla. 

© ABC News

Michaelin tytär, Jeni, oli suunnittelemassa häitään vuonna 2016. 

Hän ei voinut valitettavasti juhlia häitään isänsä kanssa. Tämän seurauksena hän keksi idean, jonka avulla isä pystyisi olemaan läsnä. 

© ABC News

Jeni keräsi rohkeutensa ja lähetti Arthur Thomasille kirjeen. Nainen pyysi Thomasia saattajaksi alttarille. 

He eivät olleet tavanneet koskaan aiemmin, joten Jeni tiesi, että miehen vastaus olisi epävarma. 

Thomas ei kuitenkaan epäröinyt, sillä hän suostui pyyntöön välittömästi. Hän matkusti New Jerseystä St Anselmin kirkkoon, joka sijaitsee Pennsylvaniassa. 

© ABC News

Thomas ja Jeni tapasivat ensimmäistä kertaa yöllä, päivää ennen häitä. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun Jeni sai tuntea isänsä sydämenlyönnit. 

Katso tämä uskomaton ja koskettava tarina alapuolelta:

Thomas ele oli mielestäni äärimmäisen kaunis ja koskettava. 

Jaa tämä artikkeli, mikäli uskot, että ystäväsi haluavat lukea tämän surullisen, mutta samalla kauniin tarinan!