Isä käytti samaa paitaa 20 vuoden ajan – sitten tytär löysi vanhan valokuvan ja ymmärsi syyn

Japanilaisen tytön isä on käyttänyt samaa vanhaa pikeepaitaa 20 vuoden ajan. Paita on vihreä ja siinä on keltaiset kaulukset.

Tyttären mielestä on outoa, että isä haluaa pukeutua nyt jo hyvin kulahtaneeseen paitaan jatkuvasti, mutta isälle tuntuu olevan tärkeää, että hän saa pitää paitaa useana päivänä joka viikko.

”Jos paitaan tulee reikä, hän ompelee sen huolellisesti”, tytär kertoo.

© Twitter/R1A

”Hän käyttää paitaa kaikissa tärkeissä tilaisuuksissa”, tytär selittää.

Hän ei koskaan tiennyt, miksi juuri tämä paita oli isälle niin tärkeä – vain sen, että se oli.

Eräänä päivänä totuus kuitenkin paljastui, kun tytär katsoi vanhaa valokuva-albumia, joka oli kuulunut hänen isänisälleen.

Albumissa oli kuva hänen vanhemmistaan 20-vuotiaina häämatkallaan.

Tyttären huomion kiinnitti vihreäkeltainen paita isänsä yllä kyseisessä kuvassa.

© Twitter/R1A

Tyttären äidillä puolestaan on kuvassa samanlainen paita, jossa värit vain ovat toisin päin. 

Mutta eräs asia kuvasta ei käy ilmi. Tytön äiti nimittäin kuoli syöpään kaksi vuotta häämatkan jälkeen.

Vanha pikeepaita on muisto isän ja äidin onnellisimmasta ajasta, mikä on auttanut isää selviämään vaimonsa kuolemasta. 

”Olin miettinyt, miksi hän käytti sitä vanhaa paitaa. Miksi hän ei ostanut uutta? Mutta en koskaan tajunnut, että paidalla oli hänelle näin suuri ja tärkeä tunnearvo”, tytär kertoo Buzzfeed Newsille

© Twitter/R1A

Tytär jakoi tarinan sosiaalisessa mediassa, jossa se kosketti monia. Lukuisat tuntemattomat lähettivät terveisensä isälle ja tyttärelle.

Tarina on muuttanut myös tyttären suhtautumista asioihin.

”Jatkossa arvostan ja vaalin paremmin muistojani. En aio enää koskaan heittää pois mitään sellaista, jota vanhempani tai isovanhempani ovat pitäneet tärkeänä”, hän miettii.

© Twitter/R1A

Jokaisella on oma tapansa vaalia itselleen tärkeitä muistoja, mutta tämä tarina totisesti lämmitti sydäntäni. 

Se on muistutus siitä, miten tärkeää on, että emme unohda läheisiämme – silloinkaan, kun he eivät ole enää fyysisesti luonamme.

Jaa artikkeli eteenpäin, jos olet samaa mieltä!