Hänen orkideansa kukkivat aina – katso vinkki, jolla sinäkin onnistut

Orkideat ovat suosittuja ja niitä löytyy useamman suomalaisen kodista. Orkidean kukat ovat fantastisen kauniita, mutta niiden hoitaminen tuottaa monille vaikeuksia. 

Kukinnan jälkeen moni ei saa orkideaa kukkimaan uudestaan, jonka seurauksena kukka heitetään lopulta roskikseen. 

Olet taatusti jättänyt tämän vinkin väliin, mikäli orkideasi ei ole koskaan kukkinut uudestaan. 

Voit lukea Helen Nordvalin vinkin alapuolelta. 

Moni luulee, että orkideat ovat kuolemaisillaan, kun niiden kukat kuihtuvat ja putoavat, tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Orkideat ovat todellisia selviytyjiä, tämän vuoksi sinun ei tulisi luovuttaa ennen kuin olet kokeillut oikeaa menetelmää. 

– Olin luopunut toivosta orkideojeni kanssa. 2 vuotta, ilman kukintaa! Sitten muistin, kuinka olin lukenut vinkistä, jossa kehotettiin huuhtelemaan kaikki multa pois, asettamaan kasvi läpinäkyvään astiaan, jossa on vettä, 34-vuotias Helen Nordvall kertoo Expressen -lehdelle

Facebook/Helen Norvall

Helen etsi lisätietoa internetistä. 

– Pesin kaiken mullan pois ja asetin kukat läpinäkyvään vaasiin, jossa oli ainoastaan vettä. Ei kulunut kaksi viikkoa, jonka jälkeen ensimmäiset versot olivat tulleet esille!, nainen kertoo.  

Osa juurista sai jäädä veden yläpuolelle ja nyt Helenin orkideat kukkivat enemmän kuin koskaan. 

– Ne kukkivat täydessä kukoistuksessa, olen niin onnellinen, että kokeilin tätä niksiä, en aio käyttää multaa enää koskaan. Vaihdan veden aina, kun se alkaa näyttämään samealta, noin viikon välein. 

Helen jakoi vinkkinsä Facebook-ryhmässä, jossa vinkki sai paljon kiitoksia ja vahvistuksia siitä, että se toimii. 

Kuva: Pixabay

Helen on ratkaissut ongelman, joka on aiheuttanut minulle ja monille muille suurta päänvaivaa. 

Voit säästää rahaa pitämällä orkideat – jaa vinkki ystävällesi, jolla on kotona orkidea!

Huom! Orkidealle tarkoitettu multa ei ole lainkaan samanlaista kuin tavallinen kukkamulta. Emme ole varmoja, oliko Helen käyttänyt oikeaa multaa, sillä orkideamulta koostuu pääosin kuivasta puuhakkeesta.